Windows 10 vuoden 2021 kevään päivitys: Tämä kaikki muuttuu 21H1:n myötä

Petteri Pyyny
19. helmikuuta, 2021 13:49

Microsoft suunnitteli alun perin keväälle 2021 laajempaa ominaisuuspäivitystä Windows 10:iin, mutta on päättänyt siirtää suurimmat päivitykset osaksi syksyllä 2021 julkaistavaa päivitystä.
Nyt yhtiö on kuitenkin kertonut jo osan uudistuksista, jotka tullaan näkemään Windows 10 21H1-päivityksen yhteydessä. Keräsimme tähän mukaan merkittävimmät muutokset kuluttajan kannalta.
Windows 10 21H1 -päivitys tullaan julkaisemaan vuoden alkupuoliskolla, todennäköisesti loppukeväästä.
Microsoftin mukaan tällä kertaa päivitys on kevyempi kuin vaikkapa vuoden takainen 20H1 -päivitys ja sisältää lähinnä peruskäyttäjälle näkymättömiä muutoksia. Tulossa olevat muutokset ovat:


Päivityksen jakelu on sen pienestä koosta johtuen tällä kertaa sulavampaa. Microsoft kertoo blogissaan päivityksen jakelun tapahtuvan samalla tavalla kuin kuukausittaisten tietoturvapäivitystenkin. Eli suurien Windows 10 -päivitysten kaltaista tuntikausien operaatiota ei pitäisi olla tiedossa.

Lue myös nämä
Tägit
Windows 10
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.