Petteri Pyyny
10. lokakuuta, 2020 11:51
3D-televisiot olivat kuuminta hottia vielä 2010-luvun alkupuoliskon ja 3D-ominaisuus oli Se Juttu, jolla televisioita tavallisille kuluttajille kaupattiin käytännössä vuosien 2010-2015 välisen ajan. Mutta nyt 3D-televisioita ei löydy enää myynnistä mistään. Mitä oikein tapahtui?
3D-televisioiden nousuun ja tuhoon on useampia syitä. Mutta jotta asiaa ymmärtäisi, pitää palata takaisin historian hämäriin.
Käytännössä kaikesta voi syyttää tai kiittää James Cameronin vuonna 2009 julkaisemaan elokuvaa Avatar.
3D-elokuvia on ollut olemassa jo 1950-luvulta lähtien, mutta 3D ei koskaan oikein ottanut tulta, vaikka sitä lämmiteltiin parinkymmenen vuoden välein eri studioiden toimesta.
Kunnes Cameronin Avatar ilmestyi.
Elokuva oli ensimmäinen valtavalla budjetilla tehty 3D-elokuva. Ja sen lisäksi elokuva oli myös valtava menestys. Elokuva oli pitkään maailman eniten lipputuloja tuottanut elokuva, kunnes Avengers: Endgame syrjäytti sen. Avatar pitää kuitenkin edelleen kaikkien aikojen eniten tuottaneiden elokuvien listalla sijaa 2.
Avatarin menestyksen myötä valtava määrä elokuvateattereita hankki käyttöönsä 3D-projektorit ja lasit. Ja samalla myös TV-valmistajat heräsivät ja alkoivat kiirehtiä markkinoille 3D-televisioita, ensimmäistä kertaa ikinä.
Vuonna 2010 markkinat sitten täyttyivätkin 3D-televisioista. Keihäänkärkenä toimi tietysti Avatarin 3D Blu-ray -julkaisu, jonka varjolla toivottiin 3D-tekniikan yleistyvän kodeissa räjähdysmäisesti.
Mutta tarina ei päättynyt hyvin.
Vuoden 2010 aikana syntynyt 3D-televisioiden markkinoillevyöry sattui monella tapaa heikkoon hetkeen. Maailma oli juuri toipumassa vuoden 2008 pankkikriisistä, joka romautti kuluttajien ostovoimaa ja luottamusta talouteen pitkäksi ajaksi.
Lisäksi monissa Euroopan maissa ja mm. Yhdysvalloissa oli tehty hiljattain siirtymä analogisista TV-lähetyksistä digitaalisiin TV-lähetyksiin. Siirtymän yhteydessä monissa kodeissa komeili jo parin vuoden sisään ostettu uusi televisio, joten hinkua television vaihtoon pelkästään 3D-tekniikan vuoksi ei oikein ollut.
3D-tekniikan isoin ongelma olivat 3D-lasit. Jotta kaikki television ääreen istuvat voivat katsoa elokuvaa, pitää kaikilla olla päässään 3D-lasit.
3D-laseja televisioiden mukana tuli tyypillisesti joko yhdet tai kahdet. Joten nelihenkiselle perheelle piti ostaa vielä uuden television lisäksi parit kolmet 3D-lasit. Puhumattakaan, jos kylään oli tulossa tuttavia, joiden kanssa oltaisiin haluttu katsoa joku elokuva: laseja olisi pitänyt olla varalta isommallekin seurueelle.
Lisäksi lasit eivät olleet eri TV-valmistajien kesken yhteensopivia, vaan markkinoilla oli useita eri valmistajia, joten edes se ei auttanut, että kylään tulevat tuttavat ottavat omat 3D-lasinsa mukaan, vaan niiden piti olla saman valmistajan laseja. 3D-lasien valmistajat yrittivät luoda standardia alalle, mutta täyttä yhteensopivuutta eri valmistajien välille ei koskaan syntynyt.
Ja kustannukset eivät tietenkään loppuneet tähän, vaan uuden television ja nipun 3D-laseja lisäkjsi tarvittiin vielä myös uusi soitin, 3D Blu-ray -tekniikkaa tukeva soitin.
Suomessa television kautta 3D-lähetyksiä ei koskaan aloitettukaan, mutta maailmalla niitäkin kokeiltiin - ja tietysti niiden kanssa vaadittiin myös uusi 3D-tekniikkaa tukeva digiboksi.
Vielä 2010-luvun alussa videovuokraamot pärjäsivät kohtuullisen mukavasti, mutta 3D-television juuri ostanut asiakas ei välttämättä omaa lempileffaansa 3D:nä niistä löytänyt. Ongelma oli tyypillinen muna/kana-tilanne, eli vuokraamot eivät halunneet hankkia 3D-formaatissa olevia elokuvia valikoimiinsa, koska 3D-televisioita oli sen verran vähän markkinoilla - ja 3D-televisioita ostavat olisivat halunneet vuokraamoista elokuvia itselleen.
3D-tekniikan isoin ongelma oli ja on se, että se himmentää kuvaa. Ja vielä 2010-luvun alkupuolella televisioiden valovoima oli kohtuullisen vaatimaton.
Vasta 2010-luvun loppupuolella televisioiden valovoima alkoi kehittyä HDR-tekniikan yleistymisen myötä. Mutta 3D-juna oli tässä vaiheessa jo käytännössä menetetty, sillä valmistajien usko tekniikan läpimurtoon kodeissa alkoi hiipua jo vuoden 2015 hujakoilla. Uutisoimmekin vuonna 2016 Samsungin luopuvan 3D-televisioiden valmistuksesta.
Tätä kirjoitettaessa, vuonna 2020, ei suurimmista kotimaisista verkkokaupoista löydy enää yhtään 3D-tekniikkaa tukevaa televisiota myynnistä.
Ja lopulta 3D-television ongelmaksi saattoi muodostua myös se, että kotona elokuvia katsotaan kovin eri tavalla kuin elokuvateatterissa. Elokuvateatterissa elokuvaan keskitytään täysin, sitä katsotaan pimeässä ja kännykän räplääminen elokuvan aikana on erittäin huonoa käytöstä.
Kotona elokuvia kulutetaan kovin eri tavalla: kännykkää räplätään elokuvan aikana paljonkin - ja 3D-lasien kanssa lasit pitäisi riisua aina puhelinta näpertäessä. Lisäksi lasit vaikeuttavat tietyllä tavalla sosiaalista kanssakäymistä, eli vaikkapa sohvalla vieressä istuvan ihmisen kanssa katsekontaktin tekemistä elokuvan aikana, jne.
Lisäksi yhtenä tekijänä oli vielä se, että kaikille 3D-elokuvat eivät yksinkertaisesti sovi. Joidenkin ihmisten silmät eivät kykene muodostamaan syvyysvaikutteista kuvaa 3D-laseja käytettäessä, toisilla pää tulee kipeäksi 3D-laseja käytettäessä ja joillakuilla 3D-elokuvat aiheuttavat pahoinvointia, ns. motion sickness -muosdossa.
Joten jos yksikin perheenjäsenistä kieltäytyy katsomasta 3D-elokuvia, elokuvat todennäköisesti katsotaan perinteisellä 2D-formaatilla.
Kotien 3D-tekniikka tuli, jyräsi markkinoita ja katosi. Kalliit alkuinvestoinnit, huono ajoitus, tekniset ongelmat, yhteensopivuusongelmat ja tapa katsoa kotona elokuvia muodostivat yhdessä ongelman, johon kotien 3D-katselun tämänkertainen tarina päättyi. Jo vuonna 2013 tutkimukset osoittivat katsojien kiinnostuksen 3D-televisioita kohtaan romahtaneen.
3D tulee tekemään aivan varmasti paluun koteihin joskus tulevaisuudessa. Useat yritykset kehittävät täyttä häkää 3D-tekniikoita, jotka eivät vaadi lainkaan laseja ja jotka eivät vaadi juuri tietyssä kulmassa television katsomista. Mutta näitä saadaan odotella vielä jonkin aikaa.
Elokuvateattereista 3D tuskin on katoamassa mihinkään, vaan pikemminkin päinvastoin: elokuvateattereille toimiva 3D-kokemus on nyt vieläkin suurempi eriyttävä tekijä verrattuna elokuvien katseluun kotisohvalla.