Ikivanhan konsolin myynti rajussa kasvussa – Nostalgiapelaaminen on nyt muodissa

Manu Pitkänen
14. marraskuuta, 2019 17:39

Nintendo osui ehkä vahingossa kultasuoneen julkaisemalla alkuperäisestä NES-pelikonsolista modernisoidun minikonsolin, jossa toimivan emulaattorin päällä pystyi pelaamaan useita legendaarisia NES-pelejä. Sittemmin Nintendo jatkoi rahan vuolentaa vastaavan SNES-minikonsolin julkaisulla.
Ainakaan vielä Nintendo ei ole jatkanut vanhojen konsoleiden uudelleen lämmittämistä, mutta sille voisi olla aihetta. Nettihuutokauppa eBayn mukaan käytettyjen Nintendo 64 -konsoleiden myynti on kasvanut jopa 205 prosentilla viime vuoteen verrattuna. Ilmiötä on selitetty varttuneiden pelaajien tarpeella palata lapsuusajan pelihetkiin. EBayn mukaan sen viisi myydyintä pelit-kategorian tuotetta olivat

  1. Nintendo Switch
  2. Nintendo 64
  3. Super Mario
  4. Xbox One
  5. Call of Duty


Nintendo 64:ää lapsuudessaan pelanneet ovat nyt suunnilleen 30-vuotiaita, joten heillä saattaa olla perhe perustettuna. Oma jälkikasvu voi myös olla syy hankkia Nintendo 64 omaan talouteen. Nintendon johdon puheiden perusteella yhtiö ei ole julkaisemassa retro-konsolia Nintendo 64:stä, vaan yhtiö haluaa keskittyä vanhojen pelien jakeluun Switch-konsolille.

Lue myös nämä
Tägit
Nintendo Entertainment System Nintendo Classic Mini Nintendo 64 Nintendo
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.