Tässä on syy miksi Netflix lakkaa toimimasta vanhoissa laitteissa

Manu Pitkänen
12. marraskuuta, 2019 18:27

Netflixillä oli näin Black Fridayn alla huonoja uutisia kerrottavana Samsungin vanhojen älytelevisioiden omistajille: suoratoistopalvelun toiminta voi lakata tyystin vuosien 2010 ja 2011 malleissa. Oman television kohtalon pystyy selvittämään taustapaneelista.
Yhteen isoon kysymykseen Netflix ei ole kuitenkaan antanut tyhjentävää vastausta. Miksi toiminta loppuu vanhoista laitteista? Vastausta ei ole saatu Samsungin televisioihin liittyen, mutta se on todennäköisesti sama kuin Yhdysvalloissa suosittujen Roku-medialaitteiden kohdalla. Netflixin toiminta loppuu Gizmodon tietojen mukaan DRM:n takia.
Netflix on käyttänyt elokuvien ja TV-sarjojen suojaamiseen Microsoftin PlayReady-suojaustekniikkaa vuoden 2010 lähtien, mutta joissain vanhemmissa laitteissa on saatettu käyttää tätä edeltänyttä Windows Media -suojaustekniikkaa. Koska Windows Media DRM on vanhentunut suojausmenetelmä ja siitä on jossakin vaiheessa päästävä eroon, estyy medioiden toistokin Windows Mediaan perustuvissa laitteissa. Ongelma olisi ratkaistavissa päivityksellä, mutta vanhat älytelevisiot eivät ole enää päivitettävien laitteiden listoilla.

Lue myös nämä
Tägit
suoratoisto Netflix Samsung
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.