Apple on kiinnostunut virtuaalivaluutoista – Näkee paljon potentiaalia

Manu Pitkänen
6. syyskuuta, 2019 6:02

Apple Pay -mobiilimaksujärjestelmän ympärille rakennettua liiketoimintaa johtava Jennifer Bailey kertoi CNN järjestämässä keskustelutilaisuudessa, että yhtiö näkee virtuaalivaluutoissa paljon potentiaalia ja Apple on kiinnostunut osallistumaan teemaan liittyvään hankkeeseen. Apple Coinia tuskin kuitenkaan on tulossa ihan lähitulevaisuudessa.
Baileyn mukaan Apple seuraa herkeämättä mitä virtuaalivaluuttojen saralla tapahtuu ja yhtiön nykyisen näkemyksen mukaan teknologiassa on paljon potentiaalia pitkällä aikavälillä. Aivan selvää ei ole, että onko Apple kiinnostunut enemmän lohkoketjuteknologiasta vaiko ovatko myös varsinaiset virtuaalivaluutat Applen kiikarissa. Alalla on kuitenkin alkanut kuhina myös korkeammall tasolla, kun Facebook ilmoitti tuovansa markkinoille Libra-virtuaalivaluutan.
Konservatiivisesti ajateltuna Apple voisi hyödyntää lohkoketjuja esimerkiksi Apple Pay -rahasiirroissa. Se voisi olla ensimmäinen askel teknologian testaamisessa, minkä jälkeen lohkoketjuja voitaisiin hyödyntää muissakin kohteissa, joissa tarvitaan nopeaa varmentamista.

Lue myös nämä
Tägit
Apple Bitcoin virtuaalivaluutta
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.