EU mätkäisi Googlelle lisää maksettavaa – Sai nettimainoksista 1,5 miljardin euron sakot

Manu Pitkänen
20. maaliskuuta, 2019 16:58

Kuten viikonloppuna uutisoimme, Google on saanut Euroopan komissiolta uuden sakon. Tällä kertaa sakon perusteena oli hakukonejätin menettelytavat AdSense-mainosverkon kanssa.
Aiemmin Google on saanut 4,3 miljardin euron sakot Android-käyttöliittymään liittyen sekä 2,4 miljardin euron sakot hintavertailupalveluun liittyen. Uusin sakko on suurudeltaan pienin, mutta kooltaan kuitenkin merkittävä: 1,49 miljardia euroa.
Euroopan komissio kertoo tutkineensa satoja Googlen ja AdSense-mainosverkon hakusanamainoksia esittävän julkaisijan välisiä sopimuksia. Niiden perusteella Google on vaatinut vuodesta 2006 lähtien yksinoikeutta hakusanamainoksille. Toisin sanoen verkkosivustot eivät voineet sisällyttää kilpailijoiden hakusanamainoksia, mikäli ne halusivat käyttää Googlenkin mainoksia.
Vuodesta 2009 lähtien Google korvasi yksinoikeuslausekkeet Premium Placement -ehdoilla, joiden mukaan verkkosivuston piti varata tuottavin mainospaikka Googlen hakusanamainoksille.
Euroopan komission tulkinnan mukaan Google on rajoittanut kilpailua hakusanamainosmarkkinoilla, joissa sillä on ollut markkinajohtajuus.

Lue myös nämä
Tägit
Euroopan komissio mainosjärjestelmä nettimainos mainosten esto AdSense Google
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.