Apple siirtää 200 työntekijää uusiin tehtäviin – Vaikuttaa autoprojektiin

Manu Pitkänen
24. tammikuuta, 2019 9:15

Apple on siirtänyt 200 Project Titan -hankkeen parissa työskentelevää työntekijää uusiin tehtäviin yhtiön sisällä, kertoo CNBC. Hankkeen alla kehitetään itsestään ajavat autot mahdollistavaa autonomista järjestelmää.
Apple on vahvistanut CNBC:n tiedot. Yhtiö on kuitenkin edelleen sitoutunut autonomisiin järjestelmiin ja Project Titanin toiminta jatkuu vastaisuudessakin, mutta Apple halusi nyt siirtää tiettyjen kehitysprojektien työntekijöitä uusiin tehtäviin. Apple ilmoitti aiemmin vähentävänsä rekrytointia, koska yhtiö ei kasvanut enää viime vuoden lopulla ennustetulla tavalla.
Project Titania johtaa Applella pitkän uran tehnyt ja jo kertaalleen eläkkeelle siirtynyt Bob Mansfield. Hän sai aisaparikseen viime syksynä Teslan johdossa toimineen Doug Fieldin. CNBC:n mukaan nyt tehty organisaatiomuutos oli odotettu ja sen nähdään heijastelevan syksyllä tehtyjä johtajavalintoja.

Lue myös nämä
Tägit
itsestään ajava auto Project Titan Apple Car Apple
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.