Snap esitteli uuden version kameralla varustetuista Spectacles-aurinkolaseista

Matti Robinson
26. huhtikuuta, 2018 19:08

Snapchat viestisovelluksen taustalla oleva yhtiö Snap on esitellyt uudet älykkäät aurinkolasit. Kyseessä on tietysti 2016 ensi kertaa esiteltyjen Spectacles-aurinkolasien toinen sukupolvi.
Uudet lasit näyttävät pikaisella katsauksella liki identtisiltä ensimmäiseen versioon verrattuna, mutta muutoksia on tietysti tapahtunut. Lasit ovat merkittävästi pienemmät, joten niitä ei enää erota sirommista tavallisista aurinkolaseista yhtä helposti.

Toki kamera on edelleen kulmassa, ja samankaltainen pyöreä feikkielementti on myös toisessa linssissä, joten tuttu ulkonäkö on tallella ja siitä lasit tunnistaa edelleen. Sirompien lasien lisäksi myös niiden koteloa on pienennetty, ja molemmat ovat vesitiiviitä.
Tärkein uudistus on tosin tehty sisuskalujen kohdalla. Tiedonsiirto on nyt jopa neljä kertaa nopeampaa ja laseihin on lisätty toinen mikrofoni nauhoittamaan lasien käyttäjän ääntä.

Laseilla voi ottaa kuvia tai videota 10, 20 tai 30 sekunnin klipeissä. Resoluutiona on kuville 1642x1642 ja videolle 1216x1216 (60fps).

Uudet Spectacles-lasit saapuivat heti myyntiin 150 dollarin hintaan, joka on pari kymppiä ensimmäistä versiota enemmän.

Lue myös nämä
Tägit
Nopeat
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.