Matti Robinson
26. huhtikuuta, 2018 16:36
Facebookin perustaja ja toimitusjohtaja Mark Zuckerberg kävi hiljattain vierailemassa Yhdysvaltain senaatin ja kongressin edessä kahtena eri päivänä vastaamassa lainsäätäjien kysymyksiin.
Zuckerbergille tuli yhteensä noin kymmenen tuntia salissa istumista, mutta kysymykset olivat pitkälti melkoisen simppeleitä ja vastaukset sen mukaisia. Muutamaa tiukempaa kysymystä lukuunottamatta Facebook-pomo suoriutuikin melkoisen etevästi, ja Facebookin osakkeen lähtivätkin nousuun sen jälkeen.
Tapahtumassa oli toki paljon huvittavia yksityiskohtia, jotka usein johtuivat kysyjien tietämättömyydestä. Kokouksien huumori on tosin viety aivan uusiin sfääreihin Bad Lip Readingin toimesta, joka on julkaissut uuden videon.
Huippusuositun kanavan videolla mollataan niin Zuckerbergin esiintymiselle juomataukoineen, hymyineen ja ulkonäköineen kuin tietysti kysyjien ikämieskaartille, joiden kysymykset olivat luokattomia.
Jos mitään muuta kyselyistä ei jäänyt käsiin, niin ainakin tämän noin viiden minuutin videon jälkeen todennäköisesti hymy.