Iso Arska nähdään tulevassa kulttielokuva Kung Furyn jatko-osassa

Matti Robinson
17. helmikuuta, 2018 18:27

Parin vuoden takainen lyhytelokuva Kung Fury saavutti nopeasti kulttielokuvan statuksen, ja 80-luvun elokuvista inspiraatio ammentanut erikoinen tuotos keräsi nimityksiä ja palkintoja siihen malliin, että siitä on tulossa jatko-osa.
Noin puolen tunnin mittainen toimintapakkaus sisälsi niin natseja, dinosauruksia, viikinkejä, ninjoja kuin David Hasselhoffinkin. David Sandbergin kirjoittaman ja ohjaaman elokuvan jatko-osaan on nyt varmistunut myös Hoffin tasoisia näyttelijöitä.

Itseasiassa Varietyn mukaan David Hasselhoff nähdään myös toisessa osassa, todennäköisesti jälleen itsenään, mutta mukaan tulee myös Michael Fassbender, joka on nähty aiemmin mm. Steve Jobsina ja Magnetona, sekä itse iso Arska, Arnold Schwarzenegger.
Elokuvan tuottaa jälleen David Sandbergin Laser Unicorns -yhtiö ja Sandberg itse ohjaa ja tähdittää jälleen elokuvaa. Tällä kertaa kyseessä on kokopitkä elokuva, joka sijoittuu 80-luvun Miamiin, mutta Kung Fury -päähahmon lisäksi tarinassa ei ole muita yhteyksiä.

Lue myös nämä
Tägit
Nopeat
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.