Bitcoinin arvosta suli viikossa noin 30 prosenttia

Manu Pitkänen
25. joulukuuta, 2017 12:17

Bitcoinin kurssikehityksestä ei ole tarvinnut tänä vuonna kirjoittaa juurikaan mollivoittoisia uutisia, mutta joulu tuntuisi olevan bitcoin-sijoittajille mustaa aikaa. Virtuaalivaluuta arvosta on kuluvan viikon aikana sulanut 29 prosenttia.
Parhaimmillaan bitcoinilla käytiin kauppaa joulua edeltäneenä sunnuntaina 19 700 dollarilla, mutta nyt yhden bitcoinin saa omakseen reilulla 14 000 dollarilla. Kuukausitasolla nousu on kuitenkin edelleen mahtava, sillä marraskuun lopulla bitcoinin arvo oli noin 8100 dollaria. Vielä vuosi sitten bitcoin maksoi vajaa 1000 dollaria – arvo on tuoreen kurssipudotuksen jälkeenkin noussut tänä vuonna 14 kertaiseksi.

Kurssinousu on herättänyt kiinnostuksen bitcoinia ja muita virtuaalivaluuttoja kohtaan tavallisen kansan keskuudessa, mikä on mahdollisesti ruokkinut kurssinousua edelleen. Samalla myös sijoituspankkien korvat ovat höristyneet: Goldman Sachs aikoo aloittaa kaupankäynnin bitcoinilla ensi vuoden kesänä.

Lue myös nämä
Tägit
Nopeat
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.