Gangnam Style syrjäytettiin YouTuben ykköspaikalta

Matti Robinson
12. heinäkuuta, 2017 18:15

Heinäkuussa 2012 julkaistu video Gangnam Style nousi loppuvuoden aikana maailman katsotuimmaksi videoksi ennennäkemättömällä tavalla. Korealaisartisti PSYn video keräsi yli miljardi katsojaa vain puolessa vuodessa.
Tähän päivään asti video on ollut kautta aikain katsotuin YouTube-video ja kerännyt kokonaisuudessaan yli 2,8 miljardia katsomiskertaa. Nyt se on kuitenkin ohitettu parin vuoden takaisen biisin toimesta, kertoo BBC.

Uusi ykkösbiisi on Furious 7 -elokuvan soundtrackiltä löytyvä See You Again. Artistina on Wiz Khalifa ja sivuosaa näyttelee puolestaan pianonsa kanssa Charlie Puth. Video on kerännyt tätä juttua kirjoitettaessa 2 903 806 815 soittokertaa.
Kappale ja sen musiikkivideo toimivat myös muistona Fast & Furious -elokuvista tutulle Paul Walkerille, joka menehtyi auto-onnettomuudessa ennen elokuvan valmistumista.

BBC kuitenkin huomioi, että katsotuimman videon titteli voi olla pian toisessa osoitteessa, sillä alkuvuodesta julkaistu Luis Fonsin kappale Despacito on kerännyt katsojia hurjaa tahtia. Se on ensimmäinen video, joka on onnistunut keräämään pari miljardia katsojaa noin puolessa vuodessa. Tällä hetkellä sillä on n. 2,5 miljardia katsojaa.

Lue myös nämä
Tägit
Nopeat
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.