Atari-pomo vahvistaa: Uusi pelikonsoli työn alla

Matti Robinson
16. kesäkuuta, 2017 21:04

Atari julkaisi E3-messuilla aiemmin tällä viikolla mystisen trailerin. Kyseisellä lyhyellä videolla (alla) nähdään jokin laite, joka kenties muistuttaa kulttisuosion saavuttanutta Atari 2600 -laitetta 70-luvulta.
Mitään vahvistusta kuitenkaan laitteesta ei yhtiöstä annettu, eikä video varsinaisesti lupaa mitään. Nyt kuitenkin Atarin toimitusjohtaja Fred Chesnais on tullut julkisuuteen ja vahvistanut, että yhtiö on todella kehittämässä uutta laitetta.

Tuleva laita on pelikonsoli, mutta tässä vaiheessa yksityiskohdat ovat pitkälti videon tarjoamissa kuvissa. Jotain sentään paljastettiin: kyseessä on PC-pohjainen konsoli, joka ei sinänsä yllättä. Videon mukaisesti puupanelointi tosiaankin siis löytyy myös uudesta laitteesta, kuten vuosikymmenien takaisesta konsolistakin, mutta täysin laitteen kokoonpanoa tai ulkonäköä ei ole vielä finalisoitu.


Lue myös nämä
Tägit
Nopeat
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.