Teslan tulevaa massoille tarkoitettu mallia bongattu teillä

Matti Robinson
17. toukokuuta, 2017 22:06

Teslan tähän asti tärkeimmän auton julkaisu lähestyy kovaa vauhtia. Arvioiden mukaan vauhti voi olla jopa liian kovaa, jotta yhtiö pysyisi aikataulussaan uuden auton valmistuksen suhteen. Tuleva Model 3 on yhtiön ensimmäinen massamarkkinoille suunnattu sähköauto, joka kilpailee hinnalla tavallisen työväen automalleja vastaan.
Noin 35 000 dollarin alkaen-hinnalla varustettua mallia on ennakkotilattu valtaisat määrät ja massavalmistuksen on määrä alkaa jo ensi kuussa, mutta ensimmäiset testiajot ajettiin julkaisuehdokkaalla (RC, release candidate) vasta alle pari kuukautta sitten. Stanley Morganin analyytikkojen mukaan voi olla, ettei Teslan vakuutuksista huolimatta ehditä luvattuun aikatauluun.

Tesla faneille on kuitenkin myös hieman mukavempia uutisia, sillä Model 3:n RC-malleja on kuitenkin nähty myös teillä ensimmäisen testiajon jälkeen. Uusin näköhavainto on hopeanvärisestä Model 3:sta, joka on bongattu poseeraamassa Reddittiin julkaistussa kuvassa Teslan ensimmäisten autojen, pikkuruisten Roadsterien edessä yhtiön päämajan tienoilla. Hopeanvärisestä Model 3 RC:stä on saatu kuvia teillä liikkuessa myös muista kulmista.
BGR:n mukaan luonnossa on nähty tähän mennessä kaikkiaan viisi eri värivaihtoehtoa (sininen, valkoinen, musta, punainen ja hopeinen), joten ainakin julkaisuehdokkaita on testattu ahkerasti.

Lue myös nämä
Tägit
Nopeat
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.