Alien-juhlapäivää vietetään alkuperäiselokuvan Director's Cut -versiolla

Matti Robinson
3. huhtikuuta, 2017 20:13

Kansainvälinen Alien Day lähestyy ja niin tekee myös tuleva Alien: Covenant -elokuva. Kuluvan kuun 26. päivä vietetään virallista Alien-päivää, jossa juhlistetaan koko Alien-universumia ja sen tuotteita.
Tennispalatsissa kyseinen päivä, joka osuu keskiviikolla, nähdään ensimmäisen Alien-sarjan elokuvan ohjaajan versio eli Director's Cut. Kyseinen 1979 valmistunut elokuva, Alien - Kahdeksas matkustaja, esitetään siis 26. päivä, mutta tässä vaiheessa näytöksistä ei ole aikatietoja.

Liput Ridley Scottin mestariteokseen saapuvat myyntiin kuitenkin jo huomenna 4. päivä, jolloin lienee myös aikataulut ovat nähtävillä.

Mikäli elokuva ja jopa Director's Cut on nähty, eikä yksittäin välttämättä saisi lähtemään leffateatteriin, niin teatteri houkuttelee katsojia lupaamalla myös "ainutlaatuista materiaalia" tulevasta Alien: Covenant -elokuvasta. Alien-päivän kunniaksi luvataan myös muuta sisältöä, kuten livestriimejä, aiheesta esimerkiksi AlienUniverse.com-sivustolla.

Alien: Covenant on alkuperäisen elokuvan tavoin Ridley Scottin käsialaa ja pääosassa nähdään Michael Fassbender. Elokuvan ensi-ilta on 17. toukokuuta.

Lue myös nämä
Tägit
Nopeat
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.