Nintendo esittelee tulevaa Switch-konsoliaan videolla

Matti Robinson
8. helmikuuta, 2017 20:02

Nintendon uusin konsoli Switch paljastettiin yleisölle ensimmäistä kertaa jo viime lokakuussa, mutta täysimittaista esittelyä on jouduttu odottamaan pitkään. Nintendo on kuitenkin pikku hiljaa paljastanut enemmän ja enemmän uudesta laitteestaan, ja nyt vuorossa on esittelyvideon julkaisu.
Mitä tulee paljastuksiin, niin vajaa kuukausi sitten Nintendo paljasti Switchin hinnan ja laitteelle saapuvia pelejä. Tämän lisäksi jo joulukuussa epävirallisista lähteistä kuulimme, että tablettimoodi vähentää laitteen tehoja ja tänään paljastui, että laittesta ei löydy suoratoistopalveluiden lisäksi edes verkkoselainta.

Nyt yhtiö on kertonut lisää laitteen ominaisuuksista YouTube-videolla. Oheisella videolla selitetään laitteen toiminnasta, joka on Nintendon tapaan varsin omintakeinen. Laite koostuu telakasta, itse pelilaitteesta (tabletista) sekä kahdesta irroitettavasta JoyCon-ohjaimesta.
Erityisesti videolla kerrotaan JoyCon-ohjaimista, joista löytyy varsin yksinkertaisesta ulkonäöstä riippumatta paljon ominaisuuksia. Niistä löytyy mm. kiihtyvyysanturi, gyroskooppi, infrapunakamera, NFC, nk. HD-värinämoottori ja kuvakaappausnappi. Ohjaimia voi käyttää yksitellen, parina omissa käsissään, yhdistettynä konsoliin tablettimoodissa (Handheld Mode) tai TV-moodissa ohjainkapulaan liitettynä.

Mikäli laitteen toiminta vaikuttaa kovin monimutkaiselta, niin alla oleva video on varmasti omiaan selvittämään tilannetta. Nintendo Switch julkaistaan maaliskuun 3. päivä.

Lue myös nämä
Tägit
Nopeat
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.