Apple-pomo tylyttää: YouTube repii rahaa artistien nahasta

Manu Pitkänen
16. kesäkuuta, 2016 9:35

Nine Inch Nails -yhtyeen keulahahmo ja nykyisin Applella työskentelevä Trent Reznor kritisoi kovin sanoin YouTubea ja muita musiikkia ilmaiseksi suoratoistona tarjoavia palveluita Billboardin haastattelussa.
Reznorin mukaan YouTube on rakennettu artistien selkänahasta revityllä rahalla, joka on syntynyt palveluun luvattomasti ladatun sisällön tuottamien mainosnäyttöjen kautta. YouTube on kasvanut Reznorin mukaan juuri varastetun sisällön avulla suureksi, mutta palvelun tarjoaman sisällön tuottaneet artistit ovat päässee huonosti hyötymään siitä. Reznor ei puhu kuitenkaan ainoastaan YouTubesta, vaan kaikista ilmaista musiikkia tarjoavista palveluista (kuten Spotifysta).
Applella työskentelevällä Reznorilla on tietysti oma motiivinsa puhua tällä retoriikalla: Apple Music ei tarjoa sisältöä ilmaiseksi, vaan se tarjoaa vain maksullista jatkuvaa tilausta.
Ilmaisesta suoratoistosta on muodostunut iso puheenaihe musiikkiteollisuuden piirissä. Julkisten kannanottojen perusteella se tuntuisi koskettavan artisteja enemmän kuin verkkopiratismi.
YouTube vastasi Reznorin kritiikkiin toteamalla, että fanien palveluun lisäämä sisältö tuottaa jopa puolet artisteille maksettavista korvauksista. YouTuben mukaan se on maksanut vuosien saatossa musiikkiteollisuudelle korvauksia yli kolmen miljardin dollarin edestä.

Lue myös nämä
Tägit
Apple Spotify YouTube suoratoisto Apple Music
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.