MacGyver palaa televisioon, ensimmäinen traileri julkaistu

Matti Robinson
20. toukokuuta, 2016 21:57

Jos 80-luvun sarjoista ei lasketa Ritari Ässää, niin lienee kulttisuosiossa mitattuna MacGyver ottanee potin. Kyseinen sarja on saapumassa takaisin televisioon, mutta uudella kärkinäyttelijällä.
Lucas Till on kekseliäs puuhamies Angus MacGyver, joka pestataan erikoisjoukkoihin taistelemaan pahiksia vastaan. Uudella trailerilla kerrotaan, että kyseessä on sama mies kuin aiemmassa sarjassa, joskaan ei niin komealla niskatukalla. Hän osaa taiteilla purkasta ja hengarista ydinsukellusveneen ja luottotyökaluna on tietysti Sveitsin armeijan linkkari.
Sarjaa tähdittää myös muun muassa CSI:sta tuttu George Eads.
CBS:n MacGyver saapuu televisioihin tänä syksynä ja mikäli traileria on uskominen, niin tarjolla on tällä kertaa vielä hieman enemmän bensaräjähdyksiä.

Lue myös nämä
Tägit
Nopeat
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.