Googlen läppärit ottivat ensi kertaa niskalenkin Maceistä

Matti Robinson
20. toukokuuta, 2016 21:06

Googlen Chromebook-konsepti esiteltiin ensimmäistä kertaa jo viisi vuotta sitten, jolloin yhtiö kertoi mullistavansa maailmaa uudella käyttöjärjestelmällä. Chrome OS:n oli tarkoitus korvata raskas Windows pienissä ja edullisissa läppäreissä, ja niin onkin pikku hiljaa käynyt.
Pilvitallennukseen ja verkkoselaimeen pitkälti perustuva käyttöjärjestelmä mahdollistaa yksinkertaiset tietokonesovellukset Chrome Apps -sovellusten avulla. Vaikka alkujaan kilpailija löytyi lähinnä Microsoftista ja sen laitevalmistajista, niin laitteita on verrattu myös Applen pienikokoisiin kannettaviin.
Nyt The Vergen mukaan tutkimusyhtiö IDC:n tiedot kertovat, että Chromebookien myynti on ohittanut Yhdysvalloissa Mac-tietokoneet. Ensimmäistä kertaa laitteiden historiassa viime neljännes merkittiin Chromebookeille.
Apple myi Mac-tietokoneita n. 1,76 miljoonaa, kun taas HP:n, Lenovon ja Dellin yhteenlaskettu Chromebook myynti ylsi miltei 2 miljoonaan kappaleeseen. Tämä on varsin hyvä saavutus, kun PC-tietokoneiden myynti on ollut laskussa. Erityisesti opiskelijoille ja kouluille edullinen kannettava tietokone on mennyt hyvin kaupaksi.

Lue myös nämä
Tägit
Nopeat
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.