Älypuhelimista valvontakameroihin: Piirijätti tekee uuden aluevaltauksen

Manu Pitkänen
27. lokakuuta, 2015 10:00

Qualcomm kertoi aikaisemmin hakevansa älypuhelimien jälkeen uutta kasvumoottoria miehittämättömistä lennokeista, joissa käytettävä teknologia on suhteellisen helppo tuoda nykyisistä älypuhelintuotteista. Lennokkien lisäksi Qualcomm suunnittelee aluevaltausta valvontakameroihin.
Qualcomm aikoo hyödyntää valvontakamerareferensseissään niin ikään alun perin älypuhelimille kehitettyjä ratkaisuja, joten tuleviin kameroihin on tulossa älypuhelimista jo tuttuja ominaisuuksia. Piirijätin julkistama kamera-alusta perustuu Snapdragon 618 -piiriin, jonka avulla kameraan saadaan esimerkiksi hahmontunnistusominaisuuksia (kamera ei aloita kuvaamista pelkästään liikkeestä, vaan kun tietty esine tulee kuvaan) ja tuki matkapuhelinverkolle.
Piirin sisältämän LTE-modeemin ansiosta kamera voidaan asettaa tallentamaan kuvaamansa sisältö verkkoon, jolloin kuvamateriaalin analysointi on helpompaa. Tämä olisi toteutettavissa myös Wi-Fin avulla, mutta silloin kameran sijoittelua rajoittaisi langattoman lähiverkon kattavuus.
Qualcomm esitteli myös pari uutta modeemia, jotka on tarkoitettu IoT-kohteisiin. Piirijätin tähtäimeissä on LTE-modeemien tuominen päälle puettaviin laitteisiin, etäluettaviin sähkö- ja vesimittareihin, kassajärjestelmiin jne.

Lue myös nämä
Tägit
Qualcomm Snapdragon älykoti Qualcomm Snapdragon 618 valvontakamera
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.