Samsungin tulevan huipputabletin virallinen kuva julki?

Matti Robinson
10. toukokuuta, 2015 21:39

Samsungilta odotetaan jo ensi kuussa uusia huipputabletteja korvaamaan nykyisen sukupolven Tab S:t. Uudet mallit kantavat todennäköisesti mielikuvituksetonta nimeä Galaxy Tab S2, ja nyt uudet väitteet kertovat, että oiheinen kuva olisi virallinen pressikuva kyseisestä laitteesta.
Korealaisjätin on huhuttu julkaisevan ainakin neljä versiota, jotka ovat varustettu joko kahdeksan tai 9,7 tuuman kosketusnäytöllä ja ainoastaan WiFi:llä tai sen lisäksi myös 4G:llä. Todennäköisesti kaikki malleja yhdistää melkolailla kuitenkin ulkonäkö muiden speksien lisäksi, joten oheinen kuva antaa mahdollisesti viitteitä kaikkien mallien kauneudesta – tai sen puutteesta.
Kovinkaan mullistavaa ulkonäköuudistusta ei kuvan mukaan ole tehty, eikä OnLeaksin vuotamassa kuvassa esiinny esimerkiksi kaarevaa edge-näyttöä. Laite mukaileekin enemmän Galaxy S6:n kuin Galaxy S6 edgen ulkonäköä.
Speksit ovat tietysti huippuluokkaa ja sisältävät muun muassa QHD-resoluution AMOLED-kosketusnäytöt ja markkinoiden nopeimpiin lukeutuvat Exynos-piirit. Huhujen mukaan tekniikka on lisäksi pakattu huippuohueen 5,4 millin kuoreen.

>>> http://t.co/JvLt5nXEld) pic.twitter.com/li7lvW52Pw

-- OnLeaks (@OnLeaks) May 10, 2015

Lue myös nämä
Tägit
Nopeat
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.