Laserin kulku tallentui ensimmäistä kertaa kameralle

Matti Robinson
27. tammikuuta, 2015 20:56


New Scientist on julkaissut YouTubessa videon, jonka kerrotaan olevan ensimmäinen kerta, kun laservalo tallentuu kameralle.
Yllä olevalla videolla vihreän laservalopulssin fotonit muodostavat liikkuvan ja kimpoilevan juovan. Valon kulkema muutama nanosekunti muuttuu videolla muutamaksi sekunniksi. Valo kuvattiin supernopealla kameralla Heriot-Watt yliopistossa Edinburghissa.
Tavallisesti valon näkee ainoastaan, kun se kimpoilee esimerkiksi savusta, kertoo johtava tutkija Genevieve Gariepy The Vergelle. Gariepyn mukaan uuden kamerateknologian ansiosta olemme lähempänä kulman taakse näkeviä kameroita.

Lue myös nämä
Tägit
Nopeat
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.