Kuvat vuotivat: Tällainen on Microsoftin uusi nettiselain

Manu Pitkänen
9. tammikuuta, 2015 22:14

Microsoftin tiedetään valmistelevan uuden Spartan-verkkoselaimen julkaisua osana Windows 10:tä. Osa uutuusselaimen erityispiirteistäkin ehti jo vuotaa julkisuuteen. Päällimmäiseksi kysymykseksi onkin jäänyt selaimen ulkonäkö.
Aiemmissa huhuissa Spartania on kuvailtu Googlen Chromea muistuttavaksi selaimeksi. Cnbetan julkaisemat kuvat paljastavat ehkä muutamia chromemaisia piirteitä, mutta hyvin pelkistetyn käyttöliittymän vuoksi se on kyllä helposti tulkittavissa Microsoftin selaimeksi. Tulee kuitenkin ottaa huomioon, että kyse on keskeneräisestä ohjelmasta ja käyttöliittymään voi edelleen tulla suuriakin muutoksia.
Jälkimmäisessä jutun lopussa olevassa kuvassa näkyy osoiteriviin integroitu Cortana-avustaja.
Microsoft aikoo järjestää Windows 10 -aiheisen lehdistötilaisuuden 21. tammikuuta. Tuolloin kuullaan todennäköisesti virallista tietoa myös Spartanista.


Lue myös nämä
Tägit
Windows Internet Explorer Microsoft Internet Explorer 11 Windows 10 Spartan
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.