Manu Pitkänen
2. joulukuuta, 2014 14:41
Mikä on tekijänoikeuksien tehtävä? Onko sen tarkoituksena luoda kuluttajien ja oikeudenomistajien välille niin syvä kuilu, ettei kukaan pääse katsomaan tai kuuntelemaan tuotettua sisältöä (sisältö jää pölyttymään arkistoihin). Vai pitäisikö sen varmistaa kohtuullinen korvaus tekijöille ja taata, että sisältöä on oikeasti mahdollista katsoa / kuunnella.
Tekijänoikeuksien sopimusjärjestelmät ovat tunnetusti äärimmäisen jäykkiä, eivätkä ne ole ehtineet vieläkään reagoida kunnolla niin uuteen innovaatioon kuin WWW (joka on ennättänyt 25 vuoden ikään). Tämä ikävä tosiasia on tullut eteen esimerkiksi Ylen Elävälle arkistolle, jonka tehtävänä pitäisi olla arkistojen aarteiden tuominen suomalaisten saataville.
Suurta osaa Ylen tv-arkistossa olevista sadoista tuhansista ja radioarkiston noin miljoonasta nimikkeestä ei voida tuoda suomalaisten katsottavaksi / kuunneltavaksi – ei vaikka ohjelmat olivatkin Yleisradion tuottamia. Yle ei voi esittää Elävä arkisto -palvelussaansa kokonaisia draama- ja viidehohjelmia, vaan ainoastaan lyhyitä näytteitä niistä. Taustalla on TV- ja radioaikakauteen jämähtänyt korvausjärjestelmä, joka huolehtii siitä, ettei ohjelmien esittäminen netissä ole käytännössä mahdollista. Musiikki rajoittaa voimakkaasti Areenan sisältöjen esittämistä (esimerkiksi ulkosuomalaisille).
Elävän arkiston ohjelmapäällikkö Reijo Perälä toivookin toimia kansallisen lainsäädännön tasolla, jotta suomalaista kulttuuriperintöä voitaisiin esittää siinä mediassa, jota ihmiset nykypäivänä seuraavat: verkossa. Näin on toimittu jo monissa maissa Perälän mukaan. Esimerkiksi Ruotsissa on sovittu, että Elävää arkistoa vastaavassa Öppet arkivissa voidaan esittää kokonaisia ohjelmia tai ohjelmasarjoja, kun esitettävä ohjelma on julkaistu ennen vuotta 2005.
Perälän mukaan tekijänoikeuskorvausten maksuperuste pitäisi olla katselukerrat – katseluun käytetty laite ei saa määrittää korvauksen suuruutta. Korvaussummat pitää myös sopeuttaa nettiaikaan, eikä vertailukohtana saisi käyttää TV-uusintaa. Yle on esittänyt myös ns. yleistä sopimuslisenssiä, joka yksinkertaistaisi ja helpottaisi sopimusprosessia palveluiden oikeudenomistajien välillä.
Kansalliskirjaston ylläpitämästä historiallisesta sanomalehtikirjastosta löytyy vuosien 1771–1910 välillä julkaistuja sanomalehtiä. Sadan vuoden historiallien tyhjiö, joka kattaa koko itsenäisen Suomen ajan, syntyy palveluun eriytisesti tekijänoikeudellisten kysymysten takia. Uudempaa materiaalia pitää tarkastella mikrofilmiltä.
Kenen etu on, että historiallisesti arvokkaan kulttuuriperinnön näkeminen estetään vanhoilla sopimusrakenteilla?