Petteri Pyyny
30. marraskuuta, 2014 14:48
Viivakoodi, tuo käytännössä kaikissa myynnissä olevista tuotteista löytyvä graafinen elementti, on jo 62 vuotta vanha keksintö. Bernard Silver ja Joseph Woodland saivat keksinnölleen patentin Yhdysvalloissa vuonna 1952.
Aivan ensimmäiset viivakoodit eivät kuitenkaan olleet sellaisia, millaisiksi me olemme ne tottuneet mieltämään, vaan ne olivat muodoltaan pyöreitä. Selitys tälle on yksinkertainen: pyöreän viivakoodin pystyy lukemaan mistä kulmasta tahansa.
Pyöreät viivakoodit – ja viivakoodit ylipäätään, oliva kuitenkin aikaansa edellä ja keksijät eivät saaneet kaupan alan yrityksiä innostumaan keksinnöstä ja päätyivätkin myymään oikeudet keksintöönsä RCA:lle. IBM, jossa toinen keksijöistä, Woodland, myöhemmin työskenteli, kehitti ajatusta pidemmälle 1970-luvulla ja loi nykyisenkaltaisen suorakulmaisen viivakoodin markkinoille. Tällöin myös kysyntää varastonhallintaa helpottavalle ja kassatapahtumia nopeuttavalle ratkaisulle oli: ensimmäinen viivakoodilla varustettu tuote skannattiin vuonna 1974 uusien teknologioiden testikaupassa, Yhdysvalloissa.
Suomessa kassajärjestelmiin yhdistetyt viivakoodilukijat ja tuotteiden viivakoodit tulivat käyttöön 1980-luvun puolivälissä.