Lionsgate haastaa tiedostonjakosivustoja oikeuteen The Expendables 3 -elokuvan vuodosta

Sami Koivunen
4. elokuuta, 2014 21:34

Elokuvayhtiö Lionsgate haastaa oikeuteen kuusi sivustoa The Expendables 3 -elokuvan laittomasta levittämisestä viikkoja ennen elokuvan ensi-iltaa. Asiasta kertoi The Hollywood Reporter.
Vajaat kaksi viikkoa sitten kerroimme toimintaelokuvatähtiä vilisevän The Expendables 3:n vuotaneen nettiin lähes DVD-laatuisena kolme viikkoa ennen elokuvan ensi-iltaa. Torrentfreakin mukaan elokuvaa on ladattu pelkästään vertaisverkon kautta laittomasti jo selvästi yli kaksi miljoona kertaa.
Lionsgate haastaa oikeuteen limetorrents.com-, played.to-, billionuploads.com-, hulkfile.eu-, swantshare.com- ja dotsemper.com -sivustot. Torrentfreakin mukaan näistä ainoastaan Limetorrents on varsinainen torrent-sivusto. Yhtiön kerrotaan yrittäneen yhteydenottoa esimerkiksi hulkfile.eu -sivustolle päivittäin kuun 26. päivästä 31. päivään, mutta Hulkfilen ylläpitäjät eivät ole vastanneet yhteydenottoyrityksiin.
Yhtiö vaatii verkkosivustoille kieltoja, jotka estäisivät The Expendables 3 -kopioiden säilyttämisen, linkittämisen, jakamisen, kopioimisen, esittämisen, myymisen ja jakamisen mahdollistamisen. Tämän lisäksi Lionsgate menee myös pidemmälle vaatimalla edellä mainittujen verkkosivustojen ylläpitäjille täydellistä verkkosivujen ylläpitokieltoa. Lionsgate haluaa myös takaisin kaikki levitykseen päässeet The Expendables 3 -kopiot ja vaatii syytettyjen verkko-osoitteiden lukitsemista.
Lionsgate tutkii myös verkkosivustojen taustalta löytyviä verkkokaistan tarjoajia, pankkeja ja rahoituslaitoksia, jotka mahdollistavat sivustojen ylläpidon. The Hollywood Reporterin mukaan lisähaasteita voi olla luvassa jo piakkoin.

Lue myös nämä
Tägit
elokuva piratismi BitTorrent tiedostonjako Expendables 3
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.