Nopeampi, vakaampi ja turvallisempi - Google Chromesta tulossa 64-bittinen

Valtteri Ahonen
5. kesäkuuta, 2014 12:51

Suositusta Chrome-selaimesta ollaan kehittämässä viimein 64-bittistä versiota. Muun muassa Internet Explorerista on ollut saatavilla vastaava versio jo pitkään.
Uudesta versiosta kerrottiin ensimmäisenä Chromium-blogissa. Uudet kehitysversiot selaimesta ovat jo käyttäjien ladattavissa, mutta toistaiseksi vain Windows 7 ja Windows 8 järjestelmille ja vain kehitysohjelman kautta sekä Canary-versiona. Ne eivät ole vakaita julkaisuja, eikä niitä suositella kokemattomille käyttäjille.


Blogikirjoituksen mukaan uusi selain kykenee hyödyntämään paremmin uusimpia tekniikoita, minkä johdosta siitä tulee paikoitellen jopa 25 % nopeampi etenkin multimedian toistossa. Testien perusteella uusi selain tulee olemaan myös selkeästi aiempaa vakaampi eikä hermoja raastavaa kaatuilua tapahdu niin paljoa.
Lisäksi selaimen turvallisuuden luvataan parantuvan 64-bittisyyden myötä, kun voidaan paremmin hyödyntää järjestelmien uusimpia turvallisuusmekanismeja, kuten muistiavaruuden satunnaistamista (high-entropy address space layout randomization).

Lue myös nämä
Tägit
64-bittinen Google Chrome Google
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.