Netflix haaveilee palvelusta, joka tietää mitä haluat katsoa

Manu Pitkänen
20. toukokuuta, 2014 10:13

Netflixin tuotejohtaja Neil Hunt paljasti Internet Week New York -tapahtumassa, että suoratoistopalvelun tavoitteena on päästä eroon nykyisestä eri perustein järjestetyistä ja "loputtomista" katseluehdotuksista. Sen tilalle visioidaan kuratoitua järjestelmää, joka tietäisi mitä käyttäjä haluaa katsella seuraavaksi.
"Sen oikean" elokuvan tai tv-sarjan jakson ehdottaminen oikeaan aikaan on Huntinkin mielestä epärealistinen tavoite. Realistisempi tavoite voisi olla ehdottaa kolme tai neljä nimikettä katseltavaksi. Joka tapauksessa Netflix ei haluaisi asiakkaidensa tuhlaavan aikaa elokuvien selailussa.
Oikeasti toimivat kohdennetut suositukset on kuitenkin erittäin vaikea ongelma ratkaistavaksi, sillä ihmisten mielenvaihtelut eivät noudata mitään tiettyä kaavaa ja kiinnostuksenkohteet voivat muuttua nopeastikin tai ne voivat perustua hyvinkin mielivaltaisiin seikkoihin. Mikäli puettava teknologia lyö itsensä läpi tulevina vuosina, saattaisi Netflixikin työ helpottua, sillä yhtiö voisi saada tietoonsa millä tuulella katselija minäkin hetkenä on.

Lue myös nämä
Tägit
Netflix
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.