Valtteri Ahonen
6. toukokuuta, 2014 16:29
Volvo on aloittanut itse itseään ohjaavien autojen pilottitestin julkisilla paikoilla liikenteen seassa.
Ruotsalainen Volvo on pitkään kehittänyt Autopilot-tekniikkaa, joka tavoitteena on mahdollistaa täysin itsenäisesti liikenteen seassa liikkuvan auton, aivan kuten Googlen vastaavan tekniikkan, joka on vilahdellut otsikoissa silloin tällöin. Volvo on nyt aloittanut sadan auton voimin testaamisen Ruotsin Göteborgissa.
Asiakkaat saavat autot käyttöönsä ja ne kuljettavat heitä julkisilla teillä. Volvo uskoo tekniikkaansa ja sanoo sen olevan jo täysin kykenevä seuraamaan kaistoja, säätelemään nopeuden oikeaksi ja toimimaan muun liikenteen lomassa. Yhtiö toivoo myös saavansa pilottihankkeestaan arvokasta dataa siitä, kuinka automaattiautot voisivat tulla tulevaisuudessa luonnolliseksi osaksi liikennettä.
- Julkisten testien aloittaminen jokapäiväisissä olosuhteissa Volvon kotipaikassa Göteborgissa on osoitus sekä yhtiön teknisestä etumatkasta sekä Ruotsin edelläkävijyydestä ja omistautumisesta itsestään ajavien autojen saralla, kommentoi tiedotteessa Volvon tekninen asiantuntija Erik Coelingh.