HS: Poliisi ei halua antaa puolustusvoimille mahdollisuutta nettiliikenteen valvontaan

Manu Pitkänen
15. helmikuuta, 2014 13:21

Kuten AfterDawn jo viime marraskuussa uutisoi, kinastelevat Suomen poliisi ja puolustusvoimat siitä, kummalla tulisi olla oikeus laajamittaiseen verkkovalvontaan maassamme. Helsingin Sanomien mukaan puolustusvoimilla on jo valmiina suunnitelma siitä, kuinka Suomessa pitäisi valvoa tietoliikennettä.
Poliisin ja puolustusvoimien erimielisyydet vastuujaosta selviää HS:n käsiinsä saamasta kyberturvallisuusstrategian toimenpideohjelman luonnoksesta. Toimenpideohjelman lopullinen versio valmistuu ensi kuussa. Ohjelmaa valmistelee turvallisuuskomitea, jonka puheenjohtajana on puolustusministeriön kansliapäällikkö Arto Räty, ja se on ilmeisesti pedannut valvontavastuuta puolustusvoimille.

Puolustusvoimat kertoi jo muutama vuosi sitten, että se haluaisi itselleen oikeudet kehittää haittaohjelmia ja laitteiston laajamittaisia palvelunestohyökkäyksiä varten.
Poliisiylijohtaja Mikko Paateron allekirjoittaman lausunnon mukaan ei ole "riittävää perustetta laajentaa Puolustusvoimien roolia rikostorjuntaan aikana, jolloin maa ei ole sodassa, so. tietoisesti hämärtää tai harmaannuttaa vallitsevaa tilannetta". Poliisihallitus haluaisi kyllä Suomeen verkkovalvontakoneiston, mutta se antaisi signaalitiedustelun vastuun suojelupoliisille.

Puolustusvoimat haluaisi Suomeen yhden valvontajärjestelmä, jonka tavoitteena olisi Suomen turvallisuuden kannalta haitallisen verkkoliikenteen havaitseminen ja havainnoista raportoiminen asiasta vastaaville viranomaisille (suojelupoliisi, KRP, puolustusvoimat, tai Viestintävirasto). Järjestelmän kehittäminen voitaisiin aloittaa jo tänä vuonna ja se voisi olla valmis testikäyttöön vuonna 2016. Täysi valmius valvontaan voisi olla vuonna 2018.

Lisäksi Puolustusvoimat aikoo perustaa viestien salausta ja salauksen purkamista tutkivan kryptolaboratorion. Sitä pidetään tarpeellisena, koska Suomessa on havaittu vakavia puutteita salaustekniikoiden osaamisessa.

Verkkoliikenteen valvomisen mahdollistaminen vaatii lakimuutosta. Sitä pohtivan työryhmän määräaika loppuu kesäkuussa. Viime syksynä paljastunut ulkoministeriön urkinta toimi tehokkaana motivaattorina tiedustelutoiminnan kehittämiselle.

Ruotsissa verkkotiedustelusta vastaava FRA on puolustusministeriön alainen siviiliorganisaatio.

Lue myös nämä
Tägit
poliisi Nettivalvonta FRA-laki Keskusrikospoliisi puolustusvoimat
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.