Google Glassin suurin fani: Älylaseista tulee floppi

Manu Pitkänen
2. tammikuuta, 2014 14:16

Google Glassin suurimmaksi faniksi tituleerattu Robert Scoble kehui vielä vähän aika sitten vuolaasti hakukoneyhtiön älylasihanketta, mutta kahdeksan kuukauden testin jälkeen hän on valmis myös kritisoimaan sitä.
Monet muistavat Scoblen viraaliksi levinneestä kuvasta, jossa hän esiintyi suihkussa Google Glass -lasit päällä. Hän piti laseista keväällä niin paljon, ettei halunnut ottaa niitä lainkaan pois päästä. Nyt kun Glass-lasien on tarkoitus tulla kohta pian markkinoille, ennustaa teknologiakommentaattori laseista floppia -- ainakin aluksi.
Scoblen mukaan lasien jälleenmyyntihinta on asettumassa yli 500 dollariin, mikä on hänestä aivan liian paljon. Lisäksi laitteen kehittäjätyökaluihin pitää saada runsaasti parannuksia, sovellusvalikoimaa lisättyä ja akkukestoa pidemmäksi. Hype on nostanut kuluttajien odotukset niin korkealle, ettei Google todennäköisesti pysty täyttämään niitä. Jotta laseista voisi tulla hittituote, tulisi niiden hinta laskea 300 dollarin tietämille. Scoble arvioi, että tälle tasolle päästään vasta vuoden 2016 tietämillä.
Scoble antaa Google+-viestinsä lopussa vinkin Googlelle: kuluttajien odotukset pitää nollata ja tehdä heille selväksi, että Glass-lasit ovat edelleenkin lapsenkengissä ja se on kypsä vasta vuosikymmenen lopulla.

Lue myös nämä
Tägit
Google Google Glass
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.