Meta Pro -virtuaalilasit - Google Glassin kampittaja?

Juha Tuppi
18. joulukuuta, 2013 8:16

Kalifornialainen Meta -yritys on tuomassa kuluttajakäyttöön lisättyä todellisuutta (augmented reality) hyödyntävät virtuaalilasit, jotka liittävät tietokonegrafiikan ja informaation lasien läpinäkyville linsseille.
Cnet raportoi eilen kalifornialaisesta Meta -yrityksestä, joka on tuomassa markkinoille omien sanojensa mukaan maailman tehokkaimmalla taskutietokoneella varustetut lisättyä todellisuutta hyödyntävät 3D-lasit. Lasien teknologia on edelleen kehitysvaiheessa, ja niiden prototyyppi on tarkoitus toimittaa kehittäjille helmikuussa. Yhtiö odottaa saavansa laitteelle 200-300 sovellusta peleistä hyötyohjelmiin sen kesäkuussa myyntiin tulevan Meta Pro -version julkaisuun mennessä.
Lasien hinnaksi tulee 2 985 dollaria, ja ne edustavat Metan toimitusjohtaja Meron Gribetzin mukaan lisättyä todellisuutta hyödyntävän teknologian terävintä kärkeä. Lasit tulevat varustettuna kahdella 1280 x 720 -resoluution LCD-näytöllä, joilla molemmilla on 40 asteen näkökenttä ja jotka muodostavat stereoskooppisen 3D-näkymän. Lisäksi laitteessa on muun muassa kaksi RGB-kameraa, 3D Surround -äänentoisto sekä yhdeksän akselin liikkeenhavainnoimisyksikkö kiihtyvyysmittarilla, gyroskoopilla ja kompassilla.
Laseja pyörittää taskutietokone, joka pitää sisällään Intelin i5 -prosessorin, neljä gigatavua keskusmuistia sekä 128 gigatavua tallennuskapasiteettia. Yhteyksistä vastaa Wi-Fi 802.11n ja Bluetooth 4.0, ja akun kestoksi on luvattu neljä tuntia.
Lasien painoksi on ilmoitettu 180 grammaa ja niihin on kiinnitettävissä eri voimakkuuksien linssit, eli ne toimivat myös normaaleina silmälaseina.

Lue myös nämä
Tägit
lisätty todellisuus Meta Meta Pro virtuaalilasit
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.