Valtteri Ahonen
5. elokuuta, 2013 9:36
Irlantilainen Eric Eoin Marques on FBI:n pyynnöstä pidätetty. Syytteiden mukaan hän on "planeetan suurin lapsipornon välittäjä".
Marquesin uskotaan olevan anonyymissä Tor-verkossa toimineen Freedom Hostingin perustaja ja ylläpitäjä. Palvelu on pidätyksen yhteydessä suljettu, samoin kuin muut palvelut joihin mies on yhdistetty (Tormail sähköpostipalvelu sekä bitcoinien siirtoon käytetty Onionbank). Mikäli Marques todetaan syylliseksi, saattaa 28-vuotiaalla miehellä olla edessään jopa 30 vuoden vankeustuomio.
Freedom Hosting on ollut suuri hostaus-palvelu, jonka alla on toiminut paljon sivustoja. Sen sulkemisella on ollut vaikutusta joidenkin lähteiden mukaan jopa puoleen anonyymissä verkossa toimivista palveluista. Palvelu ei varsinaisesti ole jakanut lapsipornoa, vaan "ainoastaan" tarjonnut valvomattoman kanavan, jota on käytetty sen levittämiseen.
Tor-verkon piilotettuja palveluita (hidden service) voidaan käyttää moniin tarkoituksiin - sekä laillisiin että laittomiin. Esimerkiksi The New Yorkerilla on anonyymissä verkossa palvelu, jolla toimittajat ja nimettömät lähteet ovat yhteydessä toisiinsa, kirjoittaa Ars Tehcnica. Tunnetusti piilotetussa verkossa tapahtuu myös paljon rikollista toimintaa, kuten juuri edellä mainittua lapsipornon välitystä.
Oikeus päätti pitää Marquesin vangittuna käsittelyn ajan, sillä hänen pelätään yrittävän karata maasta. Mies oli aiemmin ehtinyt siirtää rahaa romanialaisille tileillä. Marques itse kertoi rahan menneen ystävälleen liiketoiminnan aloittamista varten.
Päivitys 10:25: Täsmennetty Freedom Hostingin olemusta.