Google päivitti pilvitulostustaan - tulostimen jakaminen onnistuu linkin avulla

Teemu Laitila
23. heinäkuuta, 2013 13:16

Google on tehnyt muutoksia yhtiön kehittelemään tulostuspalveluun, joka pyrkii tarjoamaan normaalit tulostuspalvelut kaikille nettiyhteydellä varustetuille laitteille. Uudistuksessa tulostimen jakamisesta on tehty aiempaa helpompaa.
Cloud Printin Windows-yhteensopivuutta on parannettu Googlen omalla tulostinajurilla, joka tuo pilveen liitetyn tulostimen kaikkien Windows-sovellusten ulottuville. Aiemmin tuki on löytynyt vain Chrome-selaimesta. Lisäksi Windowsissa taustalla pyörivä Google Cloud Print Service mahdollistaa nykyisten tulostimien liittämisen palveluun.
Yksi mielenkiintoisimmista uudistuksista on mahdollisuus jakaa pilveen liitetty tulostin kenelle tahansa nettilinkin muodossa. Jakaminen toimii käytännössä samalla tavalla kuin Googlen Drive-palvelussa sijaitsevien dokumenttienkin kohdalla. Tulostimen tapauksessa yksittäisille käyttäjille tai käyttäjäryhmälle voidaan esimerkiksi määrittää päivittäinen tulostusraja.
Android-laitteille on tarjolla päivitetty Cloud Print -sovellus, joka helpottaa tulostamista mobiililaitteiden kautta.

Lue myös nämä
Tägit
Google pilvipalvelut
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.