Microsoft järjestäytymässä uudelleen – uutisia voidaan kuulla pian

Manu Pitkänen
24. kesäkuuta, 2013 12:01

Microsoftia vuodesta 2000 lähien johtanut Steve Ballmer suunnittelee yhtiön suurta uudelleenjärjestelyä, jonka arvellaan esiteltävän 1. heinäkuuta, jolloin yhtiö aloittaa uuden tilikauden.
Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan Ballmer aikoisi järjestää Microsoftin neljään divisioonaan, jotka ovat yritysliiketoiminta, laitteet, sovellukset ja palvelut sekä käyttöjärjestelmät. Windows ja Windows Phone laiteittaisiin näin ollen saman katon alle. The Vergen saamien tietojen mukaan uudella organisaatiolla halutaan lähentää käyttöjärjestelmiä entisestään, vaikka niissä on jo nyt paljon samaa. Laajemmassa mittakaavassa Microsoftin arvellaan suuntautuvan entistä enemmän laite- ja palveluyhtiöksi.
Muutosta on valmisteltu hyvin pienessä piirissä, minkä takia monet senior-tason johtajat ovat alkaneet pelätä oman paikkansa puolesta. Uudelleenjärjestelyn seurauksena muutamille johtajille annetaan aiempaa suurempi rooli yhtiössä, mikä voi johtaa useiden korkean tason johtajien lähtöön.
Wall Street Journal kertoi viime viikolla Microsoftin havitelleen Nokian puhelintoimintoja. Tämä vahvistaa tietoa, että Windowsilla ja Office-toimisto-ohjelmilla rahaa lypsänyt yhtiö haluaisi suuntautua entistä voimakkaammin laite- ja palvelubisnekseen.

Lue myös nämä
Tägit
Windows Microsoft Windows 8 Windows Phone Steve Ballmer Windows 8.1
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.