Manu Pitkänen
10. toukokuuta, 2013 14:42
R-kioski nostatti tunteita ja verenpainetta keväällä, kun tieto sen myymälöissä kaupattavista kertakäyttöisistä DVD-elokuvista kiiri suomalaisten tietoon. Ajatuksena 48 tunnissa pilaantuva DVD ei ole uusi. Sellaista kehitettiin jo 1990-luvun viimeisinä vuosina. Sen matka on ollut poikkeuksellisen kivinen, se ei ole tahtonut toimia oikein missään.
AfterDawnin artikkelissa tutustutaan parjatun levyformaatin historiaan. Artikkelista löytyy historian lisäksi muutamia yksityiskohtia 48DVD-levyjen toiminnasta ja millaisia mahdollisuuksia se tarjoaa – tai olisi tarjonnut 10 vuotta sitten.
Kertakäyttöinen eli itsestään tuhoutuva DVD on nimensä mukaisesti DVD-levy, jonka elinikää on tarkoituksellisesti rajoitettu, yleensä vuorokauteen tai kahteen (levyn käyttöhetkestä lukien). Levyjä on nähty myynnissä eri puolilla maailmaa hetkellisesti. Pidempiaikaista menestystä ne eivät ole vielä saaneet.
Levyjen eliniän rajoittamiseen on olemassa eri tekniikoita. Kemikaalit ovat yksi tapa. Yhdysvalloissa levitetyn ez-D-formaatissa rajoitettu käyttöaika perustui pinnoitteeseen, joka reagoidessaan ilmassa olevan hapen kanssa alkoi tummua ja muuttua läpinäkymättömäksi. Tämä esti lukemasta DVD:lle tallennettua dataa.
Euroopassa on kokeiltu vuorostaan DVD-D-nimistä levyformaattia, joka tuli myös Suomen markkinoille (muutamiin R-kioskin myymälöihin) tänä vuonna. Sen levyt eivät tummu tai muutu läpinäkymättömäksi hapen takia. Kello lähtee käyntiin vasta kun levy on DVD-soittimessa. Sen tarkemmista teknisistä yksityiskohdista ei minulla ole tietoa.
Käyttöikäänsä lukuun ottamatta kertakäyttöiset levyt toimivat kuin mitkä tahansa muutkin DVD:t. Ne toimivat kaikkien markkinoilla olevien DVD-soittimien kanssa.
Keväällä 2013 R-kioskeihin ilmestyneet kertakäyttöiset DVD-elokuvat ovat DVD-D-formaattia ja toimivat 48 tuntia, mistä juontaa levyjen 48DVD-brändinimi. Rajoitetun eliniän ansiosta niitä voidaan myydä vuokraelokuvina, joita ei tarvitse koskaan palauttaa. Levyjen loppusijoituspaikaksi suositellaan energiajätepistettä.
Jos katsot elokuvaa kun 48 tunnin aikaraja tulee täyteen, jatkuu elokuva normaaliisti loppuun asti. Formaatti on tältä osin käyttäjäystävällinen.
Kertakäyttöisillä tuotteilla on pitkä ja menestyksentäyteinen historia. Ensimmäisestä kertakäyttöisestä esineestä minulla ei ole minkäänlaista havaintoa, mutta eräs menestyksekkäimmistä sellaisista on kieltämättä King Camp Giletten 1890-luvulla keksimä partahöylän terä. Terän rajoitetun käyttöiän vuoksi kuluttajat joutuvat ostamaan uuden säännöllisesti ja kohtalaisen usein. Höylän terät eivät pilaannu tietenkään ensimmäisen vedon jälkeen, mutta tästä huolimatta niitä voidaan mielestäni pitää "kertakäyttöisinä".
Viihdeteollisuus, kuten mikä tahansa muukin teollisuudenala, rakastaa ajatusta hyödykkeestä, jota joudutaan ostamaan tasaisin väliajoin uudelleen. Ongelmana vain on, että viihdeteollisuuden lopputuote eli sisältö ei tahdo vanheta käytössä. Elokuva tai musiikkikappale ei ruostu eikä happane. Bisnesmiehet ovat kuitenkin keksineet tapoja miten ihmiset saadaan maksamaan sisällöstä yhä uudelleen.
Elokuvateatteri on yksi kertakäyttöliiketoiminnan ilmentymä. Asiakas maksaa yhdestä katselukerrasta tietyn summan ja jos hän haluaa nähdä saman rainan uudelleen, on hänen maksettava siitä uudelleen.
Tällaista samanlaista pay-per-view-liiketoimintaa yritettiin rakentaa 1990-luvun lopulla myös DVD-elokuvien ympärille. Eräs kokeilija oli Circuit City -niminen yhdysvaltalainen yhtiö, joka esitteli vuonna 1998 Digital Video Express- eli DIVX-järjestelmän (ei pidä sekoittaa samannimiseen kodekkiin). Siinä asiakas vuokraa elokuvan haluamakseen ajaksi. Elokuva oli tallennettu erityiselle kertakäyttöiselle Divx-levylle, joka toimi vain puhelinlinjalla keskustietokoneeseen yhdistetyn Divx-soittimen kanssa. Keskustietokone tarkkaili levyn toistoa ja vuokra-ajan umpeutumisen jälkeen levy muuttui käyttökelvottomaksi (levyn paikka oli sen jälkeen roskiksessa).
Miljoonasatsauksista huolimatta projekti epäonnistui.
Ajatus kertakäyttöisistä eli lyhyen eliniän DVD-levyistä ei kuitenkaan kuollut. Flexplay Technologies ja General Electric ryhtyivät kehittämään 1990-luvun viimeisinä vuosina DVD-levyjä, jotka hajoavat vuorokaudessa tai kahdessa niiden käytön aloittamisen jälkeen. Toisin kuin DIVX, tämä uusi formaatti toimisi kaikissa markkinoilla olevissa DVD-soittimissa.
Vuonna 2003 Flexplay pääsi markkinoiden syrjään kiinni. Disneyn (joka tuki DIVX-projektia) omistama Buena Vista Home Video Entertainment nimittäin ilmoitti tuovansa markkinoille Flexplayn kehittämään tekniikkaan perustuvat itsestään tuhoutuvat DVD-elokuvat. Niin sanotuissa ez-D-levyissä oli ohut kemikaalipinnoite, joka tummui ilmassa olevan hapen vaikutuksesta läpinäkymättömäksi 8, 24 tai 48 tunnissa.
Itsestään tuhoutuvien DVD-levyjen markkinoista kilpaili Flexplayn kanssa SpectraDisc. Molempien levyt toimivat samalla periaatteella. SpectraDisc arveli etenkin verkkokauppojen olevan kiinnostuneita, koska vuokraelokuvien palauttamisen ei uskottu soveltuvan niiden toimintamalliin. Videovuokraamoille sitä ei yritetty markkinoida, koska tuhoutuvia levyjä ei voinut palauttaa myöhässä (ei sakkotuloja).
Vuokraelokuvan myöhästymismaksujen ansiosta Netflixin perustanut
Reed Hastings kommentoi vuonna 2000, ettei hän ottaisi kertakäyttöisiä elokuvia valikoimiinsa niiden ympäristövaikutusten takia, mutta elokuvastudioiden laaja tuki voisi saada hänen pään kääntymään. Hän ei myöskään uskonut, että ylimääräisellä pinnoitteella varustetut levyt saatasiin myytyä tarpeeksi edullisesti (kolmella dollarilla). Tekniikka olisi tuonut Netflixille säästöjä, sillä jokaisen vuokraelokuvan postipalautuksesta syntyi 33 dollarisentin kulut.
Netflix oli alun perin yhtiö, joka vuokrasi elokuvia verkossa ja lähetti elokuvat vuokraajille postitse. Palautus hoitui niin ikään postin kautta. Postipalvelu on edelleen toiminnassa Yhdysvalloissa, mutta yhtiön suoratoistopalvelu on selvästi suositumpi.
Flexplay osti SpectraDiscin vuonna 2003 ja pian tämän jälkeen Buena Vista ilmoitti tuovansa ez-D-levyt markkinoille. Yrityskauppa ei kuitenkaan tyhjentänyt markkinoita kilpailijoista, sillä vuonna 2004 ilmestyi ranskalainen DVD-D-formaatti. Eurooppalainen kertakäyttö-DVD poikkeaa jenkkiversiosta toimintaperiaatteensa puolesta. Se ei mene pilalle hapen takia. Levyn pakkauksen voi aukaista, mutta levy ei mene silti pilalle.
Hyvältä näyttäneen kokeiluvaiheen jälkeen Disney laajensi ez-D-levyjen myyntiä, mutta kuluttajat eivät ottaneet sitä omakseen. Staples päätti ottaa Flexplayn levyt valikoimiinsa vuonna 2008, mutta tämäkään ei johtanut kertakäyttöisten levyjen läpimurtoon.
Kolmas kerta toden sanoo, kerrotaan sananlaskussa. R-kioski otti DVD-D-formaatin kertakäyttöiset levyt testimyyntiin Suomessa maaliskuun lopulla. Saa nähdä aloittavatko suomalaiset kertakäyttölevyjen läpimurron. Kovin epätodennäköiseltä se vaikuttaa, sillä markkinat ja kuluttajien asenteet eivät ole formaatin puolella vieläkään.
Tuote ei selvästikään ole kaikkien mieleen, mutta ei sen ehkä ole tarkoituskaan korvata tavallisia vuokralevyjä. Kapeilla niche-markkinoilla se voi toimia, jopa tänäkin päivänä.
Kovin moni elokuvavuokraamo tuskin hurraa kertakäyttöisille DVD-elokuville, koska niiden avulla ei voida periä asiakkailta myöhässä palautettavasta elokuvasta sakkoa. Sakoilla voi olla yllättävän suuri merkitys vuokraamoiden bisnekselle. Vuosituhannen alussa arvioitiin, että Blockbustersin tuloista jopa puolet olisi peräisin myöhästymismaksuista. Miksi tuhota näin merkittävä rahalähde? R-kioskin mukaan heille syntyy ylimääräisiä kuluja kun asiakas palauttaa vuokraelokuvan toiseen myymälään mistä oli sen vuokrannut. Kertakäyttöiset elokuvat säästävät levyjen siirtelyltä myymälöiden välillä.
Kertakäyttöformaatti mahdollistaa myös elokuvavuokrauksen muuallakin kuin varsinaisissa vuokraamoissa. Pikaruokalat tai vaikkapa rautakaupat voivat halutessaan "vuokrata" asiakkailleen elokuvia, koska heidän ei tarvitsisi perustaa sitä varten minkäänlaista palautusjärjestelmää tai pitää huolta levyjen kunnosta. Formaatin etuihin kuuluu myös se, että elokuvan käyttöaikaa ei ole sidottu ostohetkeen (toisin kuin normaalissa vuokraleffassa).
Mutta miksi ostaa kertakäyttöinen DVD-elokuva? Myöhästymismaksujen välttäminen on yksi syy. Toinen hyvä syy on, että sen voi katsoa kannettavasta soittimesta esimerkiksi lentomatkan aikana. Näyttäisi siltä, että reissaajat ovat R-kioskin pääkohdeyleisö. Ainakin levyjä myydään matkustajia vilisevissä paikoissa. Netflix ei käsittääkseni tarjoa vielä mahdollisuutta katsoa elokuvia offline-tilassa.
Suurten massojen suosikiksi 48DVD-nimellä myytävät levyt tuskin nousevat. Kuluttajat ja markkinat ovat jo siirtymässä Suomessakin täysin digitaaliseen jakeluun. Ihmisiä kiinnostaa todennäköisesti enemmän Netflixin ja Viaplayn kaltaiset palvelut kuin optiset mediat. Tuntuukin siltä että formaatti on ainakin kymmenen vuotta myöhässä.
Kiinnostusta formaattia kohtaan ei ainakaan lisää varsin kapea elokuvavalikoima. 48DVD-elokuvina saaa tällä hetkellä seuraavia rainoja: Border Run, Chalet Girl , Code Name Geronimo, LOL , Koskemattomat, Palme, Polttarittaret (Bachelorette), Red Dawn, Taken 2. Elokuvat ovat pituudeltaan noin 1,5 tuntia.
Kuluttajien asenteet kertakäyttöisiä DVD-elokuvia kohtaan ei ole vuosikymmenessä muuttuneet, sikäli kun verkkokeskusteluista voidaan jotakin päätellä. Niitä pidettiin vuosituhannen alussa ympäristöä kuormittavian turhakkeina ja niin pidetään nytkin. Levyjä myyvällä R-kioskilla ja jakelevalla Scanboxilla on kova työ vakuuttaa kuluttajat, etteivät kertakäyttöiset DVD:t ole epäekologisia.
Kuten levyjen pahvisissa kuorissa huomautetaan, ei levyjä kannata heittää roskiin. Levyt voi heittää energiajätekeräykseen ja pahvikuoret niille sopivaan keräysastiaan. Tämän takia R-kioski ei pidä levyjä epäekologisina.
Niin tai näin, ovat levyt ehtineet jo saada luontoväen vihat niskaansa. Muutamissa kommenteissa 48DVD-levyjä on jo ehdotettu tämän vuoden turhakkeeksi. Titteli myönnetään joulukuussa, joten aikaa turhemman tuotteen lanseeraamiseen on vielä muutama kuukausi.
Kommandopipoisten ekoterroristien ei kannata lähteä puhkomaan R-kioskin myymien 48DVD-levyjen kansia nuppineuloilla, kuten Filmifin-foorumilla suunniteltiin vuosituhannen alussa. Vaikka pakkauksen puhkaiseekin, ei levy mene vanhaksi. Levyn vanheneminen alkaa AfterDawnin testien perusteella vasta kun sen laittaa DVD-soittimeen. Avasimme Palme-elokuvan pakkauksen maanantaina 6. toukokuuta ja se toimi vielä perjantaina 10. toukokuuta moitteettomasti.