World of Warcraftissa kävi massiivinen pelaajakato alkuvuodesta

Teemu Laitila
9. toukokuuta, 2013 17:01

Maailman suosituin MMORPG World of Warcaft menetti alkuvuoden aikana 1,3 miljoonaa pelaajaa, pelin kehittäjän Activision Blizzardin luvut paljastavat. Massiivisesta kadosta huolimatta pelillä on edelleen 8,3 miljoonaa pelaajaa.
Peli julkistettiin alun perin vuonna 2004, jonka jälkeen pelimaailmaa on laajennettu useilla uusilla lisäosilla. Activision Blizzardin toimitusjohtaja Bobby Kotic sanoo, että tilaajamäärien lasku ei tullut varsinaisena yllätyksenä, vaan sitä osattiin jo odottaa. Edes kehittäjät eivät usko pelin enää ainakaan kasvattavan pelaajamääriään, vaan pelaajakadon odotetaan jatkuvan loppuvuotta kohti.


Kaikesta huolimatta Activision Blizzard ei ole hylkäämässä yhtä maailman tunnetuimmista viihdetuotteista, vaan yhtiö aikoo jatkaa merkittävien resurssien panostamista pelin kehitykseen tulevaisuudessakin. Luvassa on lisää sisältöjä, joiden julkaisutahtia on tarkoitus kiristää nykyisestä. Myös pidempään taukoa pitäneiden pelaajien paluuta takaisin peliin on tarkoitus helpottaa.
World of Warcraft ylsi suosionsa huipulle vuonna 2010, jolloin pelillä oli parhaimmillaan yli 12 miljoonaa pelaajaa.

Lue myös nämä
Tägit
MMORPG World of Warcraft Activision Blizzard pelit
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.