Lopetettava Xbox-lehti lähti ryminällä: esitteli uuden Xboxin

Teemu Laitila
20. marraskuuta, 2012 14:26

Brittiläinen Xbox-konsoliin keskittyvä lehti Xbox World joutui kustantajansa leikkauslistalle, mutta lehden päätoimittaja päätti viimeisiksi töikseen esitellä uuden Xbox-konsolin. Lehti omistaa Durango-koodinimelliselle konsolille kokonaiset kahdeksan sivua viimeisestä numerostaan, kertoo Computerandvideogames.com.
Lehden paljastamista tiedoista käy ilmi, että seuraava Xbox sisältää neljä prosessoriydintä, joista jokainen on jaettu vielä neljään loogiseen ytimeen moniajon tehostamiseksi. Muistin määräksi kerrotaan kahdeksan gigatavua.
Muita laitteen ominaisuuksia tulevat olemaan Kinectin uusi versio, Blu-ray-asema, 3D-ääni, sisään- ja ulostulot tv:n liittämiseksi sekä "innovatiivinen ohjain". Lisäksi laite olisi saamassa myöhemmässä vaiheessa lisätyn todellisuuden sovelluksia, joita käytetään erityisten lasien avulla.


Lehden päätoimittajan Dan Dawkinsin mukaan kahdeksaan sivuun on mahdutettu kaikki lehdelle kertynyt tieto, joka on peräisin muun muassa pelikehittäjiltä. Dawkinsin mukaan lehdessä paljastetut tiedot ovat suurella varmuudella hyvin lähellä sitä, mitä Microsoftin odotetaan julkaisevan ensi kesän E3-messuilla.

Lue myös nämä
Tägit
Microsoft Durango Xbox One
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.