Applen markkinaosuus tableteissa laskenut - Samsung nousussa

Sami Koivunen
5. marraskuuta, 2012 20:15

Markkinatutkimusyhtiö IDC:n mukaan tablettien myynti kasvoi lähes 50 prosentilla verrattaessa tämän vuoden ja viime vuoden kolmannen vuosineljänneksen myyntilukuja. Valtaa tablet-markkinoilla pitää edelleen amerikkalaisjätti Apple 50,4 prosentin osuudella, mutta yhtiö on menettänyt markkina-asemiaan viime vuoden 59,7 prosentin lukemasta.
Vuoden aikana asemiaan ovat parantaneet eniten Samsung, jonka markkinaosuus tablet-markkinoilla kasvoi 6,5 prosentista 18,4 prosenttiin ja Amazon, joka sai 9 prosentin markkinaosuuden huolimatta siitä, että yhtiön ensimmäiset Kindle Fire -tabletit tulivat myyntiin vasta viime vuoden loppupuolella. Muita asemiaan parantaneita ovat Asus, joka paransi 3,8 prosentista 8,6 prosenttiin ja Lenovo, joka nousi 1,1 prosentista 1,4 prosenttiin. Kaikkien muiden tablet-laitteiden yhteenlaskettu osuus oli nyt 12,2 prosenttia, kun viime vuonna prosentti oli vielä 28,9.
IDC:n tutkimusjohtaja Tom Mainelli uskoo siihen, että merkittävä osa Apple-tablettien potentiaalisista ostajista odotti kolmannen neljänneksen ajan uuden iPad minin ilmestymistä. Mainelli kuitenkin epäilee, että nyt iPadin ilmestettyä laitteen korkea hinta saattaa karkoittaa mahdollisia ostajia. IDC:n Ryan Reith lisää, että kilpailijat ovat lisänneet painetta Applen suuntaan. Reithin mukaan Windows 8- ja Windows RT -pohjaisten tablettien myötä markkinoilla on nyt kolmas vakavasti otettava alusta tableteille.

Lue myös nämä
Tägit
Apple Samsung Asus Lenovo Amazon Kindle Fire tabletit Apple iPad mini Apple iPad Kindle Fire HD
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.