Wii U kelpaa pelaajille - ennakkotilaukset myyty paljolti loppuun

Teemu Laitila
17. syyskuuta, 2012 15:44

Nintendon Wii U -konsolia on ennakkotilattu ahkerasti ja ainakin moni kauppa Yhdysvalloissa on myynyt ennakkotilausvarastonsa jo loppuun. Suomessa laitetta kuitenkin vielä saa, vaikka kysyntää on kauppojen mukaan ollut jopa yllättävän paljon.
Vaikka Nintendon tulevaan konsolijulkistukseen on suhtauduttu nettikommenteissa epäillen, erityisesti 349 dollarin hintaiset Deluxe-paketit on myyty loppuun monissa amerikkalaiskaupoissa. Suurin osa pakettia myyvistä verkkokaupoista listaa ennakkovaraussaldoksi jo nollaa, mutta raporttien mukaan kivijalkamyymälöistä on vielä varattavissa halvempaa 299 dollarin perupakkausta.
Suomessa Verkkokauppa.com kertoo, että ennakkokysyntä on ollut yllättävän vilkasta. "Ihan meidätkin yllätti suosio. Erityisesti kun emme ole ennakkotilausmahdollisuutta juurikaan Wii U:n osalta edes mainostaneet", kertoo Verkkokauppa.comin toimitusjohtaja Samuli Seppälä. Seppälä ei kuitenkaan osannut kertoa laitteen tarkkoja tilausmääriä.
Myös Puolenkuun Peleistä vahvistetaan, että ennakkotilauksia on tullut joitain kymmeniä. Puolenkuun Peleissä kuitenkin odotetaan, että asiakkaiden kiinnostus ja ennakkotilausmäärät kasvavat sen jälkeen, kunhan maahantuoja vahvistaa tarkemmat hinnat sekä julkaisutiedot.
Muualla Euroopassa myydään konsolin ja yhden ohjaimen sisältävää peruspakettia hintaan 299,9 euroa ja paremmin varusteltua Deluxe-pakettia 349,9 eurolla. Julkaisupäiväksi kerrotaan marraskuun 30.

Lue myös nämä
Tägit
Nintendo Wii U
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.