Shenzhenin elektroniikkateollisuuden minimipalkkaa nostetaan

Panu Roivas
30. elokuuta, 2012 15:03

Suuri osa maailman elektroniikkateollisuuden tuotannosta on keskittynyt Kiinaan ja erityisesti Shenzhenin kaupunkiin, kiitos sen halvan ja osaavan työvoiman. Shenzhenin työntekijöiden minimipalkkaa ollaan kuitenkin nostamassa ensi vuonna, mikä näkyy myös tuotteiden valmistuskustannuksissa, jotka siirtyvät useimmiten loppukäyttäjän maksettavaksi.
Shenzhenin minimipalkkaa ollaan nostamassa ensi vuonna 13,3%, mikä vaikuttaa suoraan useiden suurien valmistajien, kuten Applen, Nokian ja Samsungin tuotantokustannuksiin. Jää yrityksien päätettäväksi kuinka paljon kohonneista kustannuksista tullaan siirtämään suoraan tuotteen hintalappuun. Dellin mukaan tuotantotehtaiden työkulujen osa tuotteen hinnasta on kuitenkin verrattain pieni.
Kiinan kasvaneet elinkustannukset ovat aiheuttaneet ongelmia työntekijöille, mikä on vuorostaan aiheuttanut useita lakkoja. Shenzhenin päättäjät ovat näin ollen aikovat nostaa minimipalkkaa 1500 yuanista (~188€) 1700 yuaniin (~213€) ensi vuoden helmi-maaliskuussa. Shenzhenin minimipalkat ovat jo nykyään Kiinan korkeimmat. Arvioiden mukaan kuukausipalkkojen keskiarvo mukaan lukien edut ja vakuutukset ovat 2700-2800 Yuania (338-351€).

Lue myös nämä
Tägit
Kiina elektroniikkateollisuus
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.