Makuuni toi videovuokraamonsa nettin

Teemu Laitila
20. helmikuuta, 2012 12:39

Videovuokraamo Makuuni toi viikonloppuna vuokraamonsa myös nettiin. Vuokraamo tarjoaa aluksi uutuuselokuvia, mutta myöhemmin valikoimaa on tarkoitus laajentaa vanhempiinkin julkaisuihin.
Makuuni 24h -palvelussa uutuuselokuvien vuokraus maksaa 3,95 euroa vuorokaudelta ja vanhempien elokuvien osalta hinta on euron vähemmän. Palvelu toimii flash-tekniikalla ja jos elokuvista haluaa nauttia television ruudulla, tietokone on kytkettävä televisioon esimerkiksi HDMI-kaapelin välityksellä. Maksaa voi joko luottokortilla, verkkopankin kautta, Makuunin omalla lahjakortilla tai matkapuhelimella mobiilimaksuna.
Elokuvien vuokraukseen vaaditaan Makuunin mukaan vähintään 2 Mbit/s -nopeudella toimiva nettiyhteys. Elokuvat ovat tarjolla kahdella eri laadulla. Hitaammallakin yhteydellä toimii 720x480, joka on laadultaan lähellä normaaleita tv-lähetyksiä ja jos kaistaa on tarjolla enemmän, elokuvat voidaan lähettää 1280x720 pikselin tarkkuudella. Videosoitin osaa valita sopivan tarkkuusvaihtoehdon automaattisesti.
Palvelun luvataan toimivan lisäksi Android-laitteilla sekä Windows Phone -laitteilla. Puuttuvan Flash-tuen vuoksi elokuvia ei kuitenkaan voi katsella Applen mobiililaitteilla.
Makuuni 24h on varustettu vielä beta-leimalla, eli palvelua kehitetään tarpeen vaatiessa.

Lue myös nämä
Tägit
videovuokraus Makuuni 24h
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.