Prosentti kaikista käyttäjistä vie puolet maailman mobiilikaistasta

Teemu Laitila
7. tammikuuta, 2012 13:20

New York Times uutisoi, että maailman mobiiliverkkojen liikennemäärät jakautuvat eri käyttäjien välille äärimmäisen epäsuhtaisella tavalla. Englantilaisen konsulttiyhtiön Arieson tutkimuksen mukaan prosentti käyttäjistä aiheuttaa puolet mobiiliverkkojen liikennemääristä.
Arieson mukaan kuilu tehokäyttäjien ja peruskäyttäjien välillä on viime vuosina laajentunut entisestään. Vuonna 2009 kolme prosenttia käyttäjistä tuotti 40 prosenttia kaikesta liikenteestä kun nykyään luku on noussut jo 70 prosenttiin.
Luvut selittyvät paljolti sillä, että yhä useampi netin tehokäyttäjä on siirtynyt kokonaan langattomiin 3G-yhteyksiin eli kotoisasti mokkuloihin ja nettitikkuihin. Tutkimuksen mukaan suurimmat liikennemäärät tuottava joukko koostuu 64 prosenttisesti kannettavien käyttäjistä. Kolmasosa käyttää älypuhelimia ja kolme prosenttia tablettia kuten iPadia.
Todellisuudessa kannettavaa käyttävien osuus on todennäiseti vielä suurempi kuin tutkimuksessa mainitaan, sillä osa käyttäjistä hyödyntää älypuhelimen nettiyhteyttä myös läppärillä surffatessaan.
Älypuhelimien yleistyessä ja niiden ominaisuuksien laajentuessa tarve nopealle datalle voi ainoastaan kasvaa tulevaisuudessa. NYT:n haastatteleman analyytikon mukaan esimerkiksi Suomessa ja Ruotsissa älypuhelinten osuus matkapuhelinmarkkinoista on jo puolet kaikista puhelimista ja muut Euroopan maat seuraavat nopeasti perässä. Suomessa keskiverto käyttäjä aiheuttaa noin gigatavun verran liikennettä operaattorinsa verkkoon, mikä on lähes 10 kertaa eurooppalainen keskiarvo.
Vaikka suomalaiset ovat kirkasta kärkeä datankulutuksessaan, Suomessa saadaan silti vielä nauttia kohtuullisen halvoista dataliittymistä. Kuukausittaiset datakatot eivät ole vielä yleistyneet merkittävästi ja dataa saa siirtää niin paljon kuin ehtii.
Käyttäjien määrän kasvaessa entisestään operaattoreiden on kuitenkin jo pian pakko joko investoida kapasiteetin kasvattamiseen tai rajoittaa kaikkein kaistasyöpöimpien käyttäjiensä liikennemääriä. Helpointa lienee toteuttaa molemmat.
Oletko jo siirtänyt netinkäyttösi pääasiallisesti 3G-verkkoon? Paljonko kaistaa kulutat keskimäärin kuukaudessa?

Lue myös nämä
Tägit
älypuhelin mokkula mobiililaajakaista
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.