Tietokoneisiin tulee salamannopea liitäntä ensi keväänä

Manu Pitkänen
27. joulukuuta, 2011 14:08

Intelin kehittämä nopea Thunderbolt-liitäntä ei ole juurikaan saanut tukea PC-teollisuudelta, mutta yhtiö ei ole luopunut toivosta.
Intelin teknologiahankkeille on ollut tyypillistä, että ne eivät ole julkaisunsa jälkeen saaneet paljoakaan tukea, mutta periksiantamattomalla työllä ne ovat lopulta menestyneet. Thunderbolt saattaa olla juuri tällainen, sillä Applea lukuun ottamatta PC-valmistajat eivät ole vielä lähteneet hankkeeseen mukaan täysipainoisesti.
Sirujätti on kuitenkin tiedottanut yhteistyökumppaneitaansa, että liitännän laajamittainen julkaisu ajoittuu ensi vuoden huhtikuulle. Tiedossa on Thunderboltilla varustettuja emolevyjä, kannettavia ja työpöytäkoneita.
Suurimpana syynä hitaaseen yleistymiseen on todennäköisesti ollut piirin suhteellisen korkea hinta, minkä takia valmistajat ovat mieluummin tyytyneet USB 3.0:aan. Hinnan odotetaan putoavan ensi vuoden puolivälin jälkeen, minkä myötä Thunderboltilla on mahdollisuus laajeta kansan keskuuteen.

Lue myös nämä
Tägit
Apple Intel USB 3.0 Thunderbolt
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.