Arhinmäki haluaa lisää laitteita hyvitysmaksun piiriin

Manu Pitkänen
23. marraskuuta, 2011 20:13

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas.) haluaa muun muassa matkapuhelimet hyvitysmaksun piiriin. Tekijänoikeusjärjestöt ovat yrittäneet jo pitkään laajentaa maksua matkapuhelimiin, mutta Arhinmäen myötävaikutuksesta asian edistyminen on nopeutunut.
Kännyköiden lisäksi hyvitysmaksun laajentaminen koskisi esimerkiksi tabletteja, tietokoneita ja muistitikkuja. Hyvitysmaksun tarkoituksena on korvata luovalla alalla työskentelevien ansiomenetykset, jotka aiheutuvat yksityisen kopioinnin laillisuudesta.
Teknologiateollisuuden johtaja Jukka Viitasaari ja kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustava Effi vastustavat maksun laajentamista. Effiin kuuluvan Ville Oksasen mukaan hyvitysmaksu on järjestelmänä kuluttajien kannalta epäreilu ja artistien kannalta arvaamaton. Oksasen mielestä tekijänoikeusjärjestelmän kehittäminen oikeudenmukaisempaan suuntaan olisi artistien kannalta parempi vaihtoehto.
Viitasaaren mukaan hyvitysmaksu on epäreilu erityisesti sen vuoksi, että kuluttaja joutuu maksamaan artisteille korvauksia vaikka tallennusalustaa käytettäisiin henkilökohtaisten tiedostojen säilömiseen. Hän ei myöskään pidä tekijänoikeusjärjestöjen tavasta lypsää uusilla keksinnöillä rahaa:

Kopiosto, Teosto ja Gramex ovat jatkossa käsi ojossa aina, kun uusi innovaatio tulee markkinoille. Ihan riippumatta siitä, mihin laitetta käytetään.

Lue myös nämä
Tägit
Hyvitysmaksu EFFI matkapuhelin tabletit Paavo Arhinmäki
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.