Käräjäoikeus käski Elisaa estämään pääsyn The Pirate Bayhin

Manu Pitkänen
26. lokakuuta, 2011 15:38

Helsingin käräjäoikeus on tänään antanut päätöksen, jonka mukaan Elisan on estettävä pääsy The Pirate Bay -palveluun. Väliaikaiseksi luonnehdittu esto pitää laittaa täytäntöön sakon uhalla. Päätös perustuu Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry:n (TTVK) Musiikkituottajat - IFPI Finland ry:n puolesta tekemään hakemukseen.
Elisa aikoo kuitenkin valittaa päätöksestä. Elisan mielestä väliaikaisen päätöksen sisältö on niin epäselvä, ettei yhtiö voi sen perusteella ryhtyä vaadittuihin toimenpiteisiin. Elisan olisi poistettava palvelimiltaan The Pirate Bayn domain-nimet, joita ei päätöksessä yksilöity mitenkään, sekä estettävä liikenne IP-numeroihin, joita ei myöskään yksilöity. Elisan olisi toimittava umpimähkään.

Pidämme tekijänoikeuksia tärkeinä ja vastustamme piratismia sekä laitonta sisällönjakelua. Nyt tehdyllä päätöksellä ei käytännössä ole merkitystä laittoman sisällönjakelun torjumisessa. Toimijoiden pitäisi keskittyä toimenpiteisiin, joilla aidosti voidaan vähentää piratismia eli käytännössä sisällön saamista verkkojakeluun kohtuullisella hinnalla ja samaan aikaan muun jakelun kanssa. Lisäksi operaattoreita on kohdeltava tasapuolisesti, eikä yhtä toimijaa voida asettaa viranomaisen asemaan.
Henri Korpi, Elisan liittymäliiketoimintajohtaja

Lue myös nämä
Tägit
Elisa The Pirate Bay TTVK
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.