Seagate vihjailee pian saapuvista 5 TB kiintolevyistä

Teemu Laitila
14. lokakuuta, 2011 13:51

Seagate vihjaa äskettäisessä GITEX 2011 -messuilla tehdyssä haastattelussa, että viiden teratavun kapasiteetilla varustetut kiintolevyt saapuisivat markkinoille jo heti ensi vuoden alussa.
Englanninkielinen Tom's Hardware kertoo, etä Seagaten myöhempien kommenttien mukaan isot kiintolevyt eivät ole edes erityinen paljastus, ottaen huomioon nykyisen tekniikan, jolla yhdelle kiekolle voidaan tallentaa jo teratavun verran dataa.
"Tällä hetkellä meillä on jo 1 TB kiintolevykiekkoja. Kun nykyisissä kiintolevyissä käytetään jo viittä kiekkoa, niin tallennuskapasiteetti nousee äkkiä viiteen teratavuun. Niitä tullaan näkemään jo kolmen kuukauden sisällä", kertoi Seagaten edustaja haastattelussa.
Seagate julkaisi 1 TB kiekkoihin perustuvan GoFlex-sarjan ulkoisen kiintolevyn aiemmin keväällä. Sen jälkeen yhtiöltä on kuitenkin nähty 4 TB asema, joka kuitenkin perustuu viiteen 800 GB vetoiseen kiekkoon. Sopiva ajankohta levyjättiläisen julkistukselle olisi tammikuun CES-messut, jossa isojen kiintolevyjen voisi odottaa tapojen mukaan päätyvän ensimmäisenä ulkoisten levyasemien sisuksiin.

Lue myös nämä
Tägit
Seagate kiintolevy
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.