Windows 8 käynnistyy parhaimmillaan muutamassa sekunnissa

Manu Pitkänen
9. syyskuuta, 2011 10:47

Microsoftin kehittämän Windows 8:n täysi paljastus on enää muutamista päivistä kiinni, mutta yhtiö antaa edelleen pieniä ennakkomaistiaisia uuden käyttöjärjestelmän ominaisuuksista. Tällä kertaa esittelyvuorossa on käynnistysnopeus.
Yhtiö on jo aiemmin kehunut käyttöjärjestelmän nopeaa käynnistymistä ja Building Windows 8 -blogissa julkaistussa merkinnässä kerrotaan yksityiskohtaisemmin miten tähän on päästy.
Kantavana ajatuksena on ollut yhdistää horrostilasta tuttuja elementtejä käynnistysoperaatioon. Blogin mukaan Windows 7:ssä käyttäjä- ja kernel-istunnot suljetaan täysin, mutta Windows 8:n kohdalla vain käyttäjäistunto suljetaan perinteisessä mielessä. Kernel saatetaan horrostilaan sammutuksen yhteydessä, minkä turvin käynnistysaikaa ollaan saatu rukattua pienemmäksi.
Alla olevassa esittelyvideossa Windows 8:n käynnistymisnopeutta esitellään HP:n EliteBook 8640p:llä, josta löytyy SSD-asema, kahdeksan gigatavua muistia ja Intel Core i7-620M -suoritin. Microsoftin mukaan käynnistys nopeutuu selvästi kaikissa kokoonpanoissa, mutta suurin ero nykyiseen saadaan juuri SSD-asemilla varustetuilla järjestelmillä.
POST-vaiheen nopeutumisen edellytyksenä on myös, että koneesta löytyy perinteisen BIOSin sijaan UEFI.

Windows 8:n ominaisuuksista voit keskustella Hardware.fi:n uudelle Windowsille omistetulla keskustelualueella.

Lue myös nämä
Tägit
Microsoft Windows 8
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.