Spotifylla jo 1,4 miljoonaa käyttäjää Yhdysvalloissa

Manu Pitkänen
11. elokuuta, 2011 11:08

Noin kuukausi sitten Yhdysvaltoihin rantautunut suoratoistopalvelu Spotify on onnistunut laajentumisessaan. Palvelu on saanut taakseen runsaslukuisen joukon aktiivikäyttäjiä, joista monet ovat tilanneet itselleen Spotifyn maksullisen ja mainoksettoman version.
Spotifyn Amerikan valloitus oli poikkeuksen hidas ja vaikea. Hankaluutta aiheutti levy-yhtiöiden tiukka suhtautuminen ilmaiseen musiikin jakamiseen, mikä heidän pelkoskenaarioiden mukaan saattaisi vähentää musiikin myyntiä muissa palveluissa, kuten iTunes Storessa. Laajentumisen mahdollistamiseksi Spotify joutui rajoittamaan ilmaisen musiikin kuunteluun käytettävää aikaa kuukaudessa.
Joka tapauksessa onnistuneen markkinoinnin ja mediahypen ansiosta palvelulla on jo 1,4 miljoonaa amerikkalaista aktiivikäyttäjää. Heistä 175.000 ovat tilanneet Spotifyn maksullisen version, jonka ansiosta he voivat kuunnella niin paljon musiikkia kuin haluavat ja ilman mainoksia. Suosiota on pidetty hyvänä, ottaen huomioon että Spotifyn käyttäjäksi pääsee Amerikassa toistaiseksi ainoastaan kutsun kautta.
Spotifylla on vielä jonkin verran matkaa eurooppalaisiin lukuihin. Täällä maksullista versiota käyttää 1,6 miljoonaa ihmistä ja kaikkeistaan aktiivikäyttäjiä on yli 10 miljoonaa.

Lue myös nämä
Tägit
Spotify
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.