Google aloittaa uudet Street View -kuvaukset Suomessa

Manu Pitkänen
28. heinäkuuta, 2011 15:05

Googlen julkaiseman tiedotteen mukaan hakukoneyhtiö aloittaa uudet Street View -kuvaukset Suomessa ensi kuun aikana. Yhtiö ei valottanut kuinka laajasti se aikoo kuvata Suomen tieverkostoa.
Google lupasi kertoa lähempänä kuvausajankohtaa missä ja milloin sen kuvausautot kiertävät. Näin ihmiset tietävät, että heidän sijaintinsa saattaa tallentua Googlen karttapalveluun mikäli he kulkevat tuolloin pitkin kylänraittia. Street View -palvelua on kritisoitu ympäri maailmaa sen matalan yksityisyydensuojan tasosta. Jotkut ovat saaneet ikävää julkisuutta kun Googlen kuvausauto on yllättänyt heidät tilanteissa, joissa kameran ei olisi tarvinnut olla läsnä.
Tällä kertaa Suomen katukuvaa aiotaan kuvata autojen lisäksi myös kolmipyöräisellä. Polkupyörän ansiosta Google pääsee kuvaamaan puistoja ja muita paikkoja, joihin autolla ei ole mitään asiaa.
Google käsittelee kuvaamansa materiaalin ja sumentaa kuvissa esiintyvien ihmisten kasvot sekä kulkuneuvojen rekisterit. Kun materiaali julkaistaan kuukausia myöhemmin, jokainen voi pyytää Googlea poistamaan kuvia palvelusta mikäli kokee niiden olevan kiusallisia.

Lue myös nämä
Tägit
Google Google Street View
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.